Netivyah

Netivyah on usean messiaanisen seurakunnan ja myös arabiseurakunnan vaalima yhteinen messiaaninen järjestö Israelissa, keskuspaikkana Jerusalem. Netivyah yhdistyksellä on monitahoista paikallista ja kansainvälistä toimintaa ja opetustyötä, johon kuuluvat mm.:

Netivyah nimi: Netivyah on hepreaa ja tarkoittaa "Herran Tie". Ilmaisua "tie" on käytetty monta kertaa UT:ssa kuvaamaan Jeshua Messiaan (Jeesuksen Kristuksen) ensimmäisten opetuslasten uskoa ja vaellusta. Apostolien tekojen 24:14 Paavali sanoo: "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaellan, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa."

Netivyah kotisivuille


Kuka on Joseph Shulam?

Joseph Shulam on israelilainen teologi ja Netivyah yhdistyksen johtaja ja perustaja. Hän on syntynyt Sofiassa, Bulgariassa ja kaksi vuotiaana teki vanhempiansa kanssa "alijan" (kotiinpaluun) Jerusalemiin. Josephin isä oli kielenkääntäjä ja ns. "lo dati" (ei uskonnollinen). Vuonna 1961 sai Joseph koulun opettajalta tehtäväksi tutkielman tekemiseksi kristinuskosta. Tehtävään kuului tutustuminen Uuteen Testamenttiin. Samaan aikaan Joseph tutustui kahteen amerikkalaiseen lähetyssaarnaajaperheeseen, joilla oli samanikäisiä lapsia. Syntyi ystävyyssuhde ja alkoi syvempien kirjoitusten tutkistelu, joka johti siihen, että Joseph tuli kuuliaiseksi evankeliumille vuonna 1962.

Siitä seurasi ankara hyökkäys häntä ja pientä uskovien ryhmää kohtaan, jota Joseph johti. Hän joutui jättämään kotinsa ja lähti 16-vuotiaana USA:han, jossa opiskeli ensin kristillisessä opistossa ja sitten Michiganissa kristillisessä Collegessa. Vuonna 1964 hän palasi Jerusalemiin ja otti täyden vastuun siellä olevasta uskovien ryhmästä. Hän jatkoi opiskelua Jerusalemin Heprealaisessa Yliopistossa aiheena "Tanach" (Vanha Testamentti) ja Raamatun arkeologia. Opiskelun päätyttyä hän palasi USA:han täydentämään teologisia opintoja. Siellä hän suoritti tutkinnot David Lipscomb Collegessa.

Palattuaan Israeliin hän halusi oppia tuntemaan paremmin ortodoksijuutalaisuutta ja opiskeli kolme vuotta Jerusalemissa Jeshivassa (Rabbiini seminaari). Samalla hän hoiti Jerusalemin seurakuntaa, joka alkoi kasvaa. Useat heistä ovat saaneet kokea monenlaista vainoa, mutta ovat säilyneet uskollisina tulikasteen jälkeen. Joseph ja Marcia Shulamilla on kaksi lasta (jo aikuisia). Koko perhe on messiaanisuuden puolesta taistelijoita. Josephia kutsutaan ympäri maailmaa luennoimaan ja Raamattua opettamaan. Suomessa hän on opettanut jo vuodesta 1982 lähtien.

E-mail: Joseph Shulam