Olemme omistaneet tämänkertaisen Opetusta Siionista valikoimalle tekstejä Kommentaari apostolien tekojen juutalaisista juurista, jonka Netivyah on juuri julkaissut (Jerusalem: Academon, 2003). Tämä on toinen teos Uuden Testamentin juutalaisen taustan kommentaarien sarjassa, johon olemme perehtyneet ja jonka olemme julkaisseet.
Tämän kommentaarien sarjan edellytys on se, että toisen temppelin juutalaisuuden tietämys on ratkaisevaa Uuden Testamentin tekstien kunnolliselle ymmärtämiselle. Tämä muodostaa Uuden Testamentin kirjoitusten historiallisen, teologisen, halakhiallisen (juutalainen laki), tulkinnallisen ja kulttuurillisen taustan. Artikkelit, jotka sisältyvät tähän painokseen, osoittavat Uuden Testamentin juutalaisen asiayhteyden joitain näkökulmia, joita kuvastuu Apostolien tekojen kirjassa. Vaikka niistä jokainen keskittyy eri asiaan, ne usein menevät päällekkäin joltain alueilta, ja ne pitäisikin lukea tämä mielessään. Olemme myös sisällyttäneet mukaan keskustelun Apostolien tekojen roomalaisesta taustasta suhteessa Paavalin Rooman kansalaisuuteen.
Luku yksi on omistettu juutalaisen koulutuksen luonteelle ja tavalle toisen temppelin aikana, kuten Paavalin taustassa väitetään, että hän oli "juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalien jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia" (Ap.t. 22:3). Pojat, kuten Paavali, usein lähetettiin opiskelemaan Jerusalemiin suurien tietäjien jalkojen juureen. Josefus kuvaa omaa koulutustaan samalla tavalla kuin Paavali. Kommentaari, jossa on laaja retki Paavalin ansioluetteloon luvussa 9:1, kertoo juutalaisen koulutuksen tasoista, mitä opiskeltiin, milloin ja kenen luona ja kanssa.
Toinen artikkeli keskittyy Hannaksen ja Kaifaksen historiallisiin hahmoihin. Luukas kertoo Hannaksen olevan "(hallitseva) ylimäinen pappi" ja Kaifaksen "ylimmäispapillista syntyperää" Apostolien teoissa 4:6. Sekä evankeliumit, että Josefus todistavat tosiasiaa, että Kaifas, mutta ei Hannas, oli toimessaan Jeshuan teloituksen aikana ja Sanhedrinin pidättäessä Pietarin ja Johanneksen. Kommentaari Apostolien teoista 4:6 käsittelee monimutkaista asiaa viittauksen "ylimmäinen pappi" tarkasta merkityksestä ja jos siitä kerran jää eläkkeelle, niin jääkö ylimmäinen pappi silloinkin arvonimikkeeksi. Se myös käsittelee arkeologisia löydöksiä koskien Kaifaksen hautaa, toisen temppelin ajan näkyvimpänä juutalaisena henkilönä, jonka jäänteet on löydetty.
Kolmas osio kertoo juutalaisesta raamatun tulkinnasta, tavoista ja metodeista tulkita Kirjoituksia toisen temppelin ajan juutalaisuudessa. Apostolien tekojen 17:2-3 käsittelyssä, kommentaari asettaa Luukkaan kreikkalaisen terminologian juutalaiseen hermeneuttiseen asiayhteyteen ja tutkii joitain Raamatun tulkinnan sääntöjä ja periaatteita, joita heijastuu Uuden Testamentin teksteistä.
Neljäs kappale käsittelee Stefanuksen oikeudenkäynnin halakhiallista (lain mukaista) taustaa (Ap.t. 7:54). Siitä, edustaako Stefanuksen teloitus "yleistä lynkkausta" vai virallisesti hyväksyttyä tuomiota, jonka julisti ja pani täytäntöön Sanhedrin, korkein juridinen viranomainen Israelissa, on pitkään keskusteltu. Käsitellessään tätä aihetta, kommentaari vetoaa juutalaiseen lakiin (halakhah) selvittääkseen, missä olosuhteissa henkilö voidaan teloittaa ilman oikeudenkäyntiä. Tämä kappale myös nostaa esiin kronologisen aiheen koskien Stefanuksen oikeudenkäynnin päivämäärää ja Sanhedrinin valtaa roomalaisen miehityksen kohdatessa.
Viides artikkeli käsittelee ylösnousemuksen teologista käsitettä. Saatuaan kutsun esittää tapauksensa Kuningas Agrippa II:n edessä, Paavali puolustaa käytöstään ja vakaumustaan vakuuttaen, että hän on "seisomassa oikeuden edessä sen tähden, että hän panee toivonsa siihen lupaukseen, jonka Jumala on heidän isilleen antanut, ja jonka heidän kaksitoista sukukuntaansa, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan" (Ap.t. 26:6-7). Paavali tekee parhaansa osoittaakseen, että ylösnousemus, Jeshuan ollen hänen viestinsä keskipiste, edustaa toivoa, jonka hän jakaa maanmiehiensä kanssa. Käsittely 26:6-8:ssa käy läpi ylösnousemuksen raamatullista todistusta ja tapaa jolla kaksitoista heimoa, koko Israelin symboli, katsovat kohti lupausta.
Viimeinen osa liittyy Paavalin roomalaiseen asemaan. Selkeyden puutteesta huolimatta, joka koskee Paavalin kansalaisuuden alkuperää, sen omistaminen sisältää hyvin määriteltyjä vaikutuksia roomalaisessa maailmassa. Apostolien tekojen luvussa 16, Paavali ja Barnabas pidätetään juutalaisina ja syytetään roomalaisvastaisista toimistaan. Kommentaari kertoo, kuinka juutalaiset pystytään tunnistamaan - kaksi miestä jotka eivät tuo julki heidän roomalaista asemaansa heti - ja juridiset menettelyt, joita sovelletaan ei-roomalaisille.
Tilan puutteen vuoksi olemme jättäneet pois useimmat heprealaiset ja kreikkalaiset käännökset, jotka esiintyvät itse Kommentaarissa. Samanaikaisesti sisäiset viittaukset kohtiin Kommentaarissa (esim. katso 2:41) on jätetty, huolimatta materiaalin ei saatavuudesta, tarjotakseen asiayhteyden käsiteltävään aiheeseen.
Toivomme että tämä Opetusta Siionista antaa sinulle hyvän yleiskatsauksen juutalaisen historian, kulttuurin, teologian, halakhan ja tulkinnan käsitteellisiin puitteisiin, jotka kuvaavat Uutta Testamenttia juutalaisena tekstinä
"Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia …" (Ap.t. 22:3).
Eräät tutkijat esittävät, että Paavali tuli alun perin pyhiinvaellusmatkalle ja jäi yksinkertaisesti paikalleen - kuten monilla oli tapana (vrt. Safrai ja Stern: 193) - silti ei ole mitään hyvää syytä sulkea pois sitä mahdollisuutta, että Paavali itse asiassa kasvatettiin Jerusalemissa, siitä tosiasiasta huolimatta, että hän ei itse anna mitään viittauksia siihen, kuka oli vastuussa hänen kasvatuksestaan; (pyhiinvaellukseen liittyen, kts. Ap.t. 1:6-8, 2:5ss, 41, 8:4-8, 27-28, 20:2-3, 21:15-16, ja 24:10-21).
Vaikka hänen lausuntonsa luvussa 26, jakeessa 4: "nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa ja Jerusalemissa" saattaa ilmaista kahta vaihetta - "alku" viittaa Tarsokseen ja "Jerusalem" myöhempään - hänen olisi silloin odotettu puhuvan mieluumminkin hänen "syntymästään" kuin hänen nuoruudestaan (kts. Ap.t. 26:4-5). Partikkeli te (te -kreikkaa) ei ainoastaan liitä lauseita, jotka selittävät ja/tai täsmentävät, mutta myös yhdistää yksittäisiä rinnakkaisia substantiiveja ja pronomineja niin, että kaksi yhdistettyä ideaa muodostavat kokonaisuuden (vrt. Smyth: 666) - itse huomautus epäonnistuu viittamaan, koska Paavali muutti Jerusalemiin. Saattaa olla arvailua, että Paavali asui sisarensa ja tämän perheen kanssa, vaikka hänen sisarenpoikansa ilmeisen läheinen tuttavuus Paavaliin ei osoita missä olosuhteissa hän tutustui enoonsa - eikä osoita vakuuttavasti perheen tuttavuutta kansan johtajiin (kts. Ap.t. 23:16-22).
Tosiasia, että Paavalin sisarenpoika on läsnä Jerusalemissa, kun salajuoni Paavalin henkeä vastaan pannaan toimeen (vrt. Apt.23:16), antaa hieman todisteita koskien perheen asuinpaikkaa, varsinkin kun tapahtuma ilmeisesti tapahtui Shavuot-juhlan aikaan (vrt. Ap.t. 20:16). Eikä "hänen omaisensa" At.p. 24:23:sa välttämättä viittaa lähiomaisiin tai sukulaisiin, jos Ap.t. 4:23:a pidetään ratkaisevana, jälkimmäisen viittaus ilmeisesti viittaa yhteisöön (yhteisön jäseniin) yleisesti; (Paavalin perhesuhteisiin liittyen, kts. alla).
Mishnassa sanotaan: "Viisi vuotta [on ikä], jolloin alkaa kirjoitusten opiskelu, kymmenen - Mishnan opiskelu, kolmetoista -tullaan käskyille alaiseksi, viisitoista - Talmudin opiskelu, kahdeksantoista - hääkatos, kaksikymmentä - ammatin harjoittaminen, kolmekymmentä - täysi voima, neljäkymmentä - ymmärtäminen, viisikymmentä - kyky antaa neuvoja, kuusikymmentä - kypsä ikä, seitsemänkymmentä - harmaantunut pää, kahdeksankymmentä vuotta on merkkinä paljon lisätystä voimasta, yhdeksänkymmentä on ikä kumaralle vartalolle, satavuotiaana on niin kuin on kuollut, on lakannut olemasta maailmassa" (PA 5:21) (kts. myös Ap.t. 5:1-11).
(Tooran opiskeluun liittyen, kts. Ap.t. 2:42, 5:17-18, 6:2-4, 8:30-31, [13:5], 17:11-12, 18:24-28, 20:7ss ja alla; lapsensyntymään, väestönkasvuun, avioliittoon, ja todennäköiseen elinikään liittyen, kts. Ap.t. 2:41; ammattiin liittyen, kts. alla; kuolemaan liittyen, kts. Ap.t. 5:1-11; 20:8-12; Paavalin aviolliseen asemaan liittyen, kts. alla; lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyen, kts. Ap.t. 4:36-37 ja 8:27-28).
Talmudistiset lähteet tekevät säännöllisesti eron beit sefer - "kirjan talon", missä sofer opetti kirjoitetun Tooran lukemista - ja beit talmud - "oppimisen talon" välillä, missä mashneh opetti Mishnaa tai suullista Tooraa (vrt. Safrai ja Stern: 950ss, ja seuraava keskustelu). Lapset oppivat aakkoset ja lukemisen taidon ensin mainitun avulla, opettaja kirjoitti kirjaimet pieneen vahatauluun kirjoituspuikolla ja oppilaat lausuivat niitä ääneen (vrt. ARNa 6:2) (kts. 8:30-31). Lukemisen taidot saavutettiin toistamalla opettajan perässä ja auditiivisen muistin kautta, koska kirjoitusten tekstiä ei oltu äännetty ja oppilaat olivat riippuvaisia opettajan tarkkuudesta lausuessaan tarkasti jokaisen kohdan (kts. Ap.t. 8:30-31).
Lapsia opetettiin lukemaan ja kääntämään Tooraa ja profeettoja, lausumaan Shman ja ruuan perussiunaukset, ja he saivat ohjeita heidän tulevaisuuden rooleihinsa perheessä ja yhteisön elämässä (vrt. ARNb 13); (kirjoitusten kaanoniin liittyen, kts. Ap.t. 1:15-20, 6:2-4, 8:32-34, 13:5, [18:24-28], 26:6-8, ja 28:23-28; Shman liittyen, kts. Ap.t. 2:8-11, 14, 15, 22, 3:1, 4:32-35, 7:2-4, 10:2, 16:25, 20:7, 26:6-8 ; siunauksiin liittyen, kts. Ap.t. 2:42, 3:12, 10:28-29, 14:14-18, ja 16:34; ruokaan ja aterioihin liittyen, kts. Ap.t. [1:1-5] 10:10ss, 28-29 ja 16:34).
Kun myöhemmät raamatulliset kirjat, apokalyptinen kirjallisuus, Filon, Josefus ja tannaitic-lähteet kaikki todistavat, että Tooran opiskelu oli pakollista yksinomaan pojille, tosiasia, että naisia vaadittiin lausumaan useimpia siunauksia ja he olivat mukana lastensa koulutuksessa, osoittaa sen, että tytöt saivat jonkinlaista ohjausta, vaikka sitä normaalisti pidettiin "koristeena" (kts. Ap.t.18:2-3 ja alla); (naiset synagogassa ja opetushuoneessa, kts. Ap.t. 6:2-4, 13:5, ja 18:2-3; yleisesti lapsiin liittyen, kts. 2:41, 8:30-31, [13:1], ja 19:13-17). Usein naisten Tooran opettamista vastustettiin, koska yhtenä syynä opiskelu vei vaimon pois hänen taloudenhoitotöistään (vrt. Ilan: 191ss).
Viiden vuoden Raamatun opiskelun jälkeen, oppilaat siirtyivät opiskelemaan suullista Tooraa (vrt. PA 5:21). Näitä opintoja johdettiin myös suullisesti ja tekstien ulkoa opettelemisen prosessissa oppilaita rohkaistiin kysymään ja selittämään kysymyksiä. Useimpien toisen temppelin lähteiden mukaan, koulu oli yhdistettynä synagogaan, opetus tapahtui rukoushallissa tai opiskelu-huoneessa (vrt. JKet. 13, 1, 35c) (kts. Ap.t. 17:11-12). Opiskelu alkoi aikaisin aamulla viikon jokaisena päivänä, vaikkakin uutta materiaalia ei opiskeltu sapattina, ja loppui noin kello kaksitoista (vrt. Pes.Rab. 43:8); (sapattiin liittyen, kts. Ap.t. 1:12, [23], 3:3-10, 13:5, 14, [16-25, 14:2], 16:13, 16-18, 17:10, [19:13-17], ja 20:7ss; opettajiin liittyen, kts. Ap.t.3:1, 6:1ss, 13:1ss, 16:1-17:11-12, ja 18:5, 24-28; kreikan opiskeluun liittyen, kts. Apt. 2:7, [17:22-31], 18:24-28, 24:1, [26:9-18], ja alla).
19 Vrt. Jos.CA 2.181; JPe'ah 3a; JSot. 46b; JShab. 34a.
20 Vrt. Sot. 3:4; JSot. 3, 4, 19a; Yoma 66b; Kid. 30a.
Kouluopiskelu loppui kahdentoista tai kolmentoista vuoden iässä (bar mitzva-ikä) ja jos poika oli lahjakas ja halukas, hän sai silloin kirjautua beit midrash:iin opiskelemaan Tooraa muiden aikuisten kanssa, jotka omistivat vapaa-aikansa Tooran lukemiselle. Jos hän edelleen osoitti kykyä ja halukkuutta, hänellä oli mahdollisuus mennä kuuluisan viisaan luokse ja opiskella hänen kanssaan lukuisia vuosia.21 (vrt. Safrai ja Stern: 953) (kts. alla); (viisaisiin ja opetuslapsiin liittyen, kts. Ap.t. 3:1, 5:1-11, 6:1ss, 12:25, 13:5, 16-25, 14:21-22, 16:1-2, 18:24-28, 20:18-35, 21:17-18, ja alla).
Jatkuva akateeminen koulutussysteemi ei näytä olleen olemassa Bar Mitzva-iän jälkeen tällä aikakaudella. Midrash antaa "tilastoja" siitä, kuinka moni tavoitti oppimisen kehityksen huipun: "Yleensä, jos tuhat miestä opiskelee Kirjoituksia, heistä sata jatkaa opiskelemaan Mishnah:ia, kymmenen jatkaa Talmudiin ja heistä yhdestä tulee pätevä tekemään lain päätöksiä" (Eccl.R. 7.28.1) (vrt. Lev.R. 2:1). Paavali saattaa viitata näihin olosuhteisiin, kun hän sanoo "ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani" (Gal. 1:14).
Josephus kuvailee hänen koulutustaan samoin termein kuin Paavali omaa koulutustaan: "Minut kasvatettiin Mattiaan kanssa, joka oli oma veljeni molempien vanhempieni puolelta, ja minä edistyin suuresti koulutuksessani, saavuttaen suuren maineen erinomaisella muistilla ja ymmärryksellä. Kun olin vielä pelkkä poika, noin neljätoista vuotta vanha, minä voitin yleiset suosionosoitukset rakkaudestani kirjaimiin; niin paljon, että kaupungin hallitusmiehillä oli tapana jatkuvasti tulla luokseni kysymään tarkkaa tietoa johonkin tiettyyn asiaan asetuksissamme. Noin kuudentoista vuoden ikäisenä minä päätin saavuttaa henkilökohtaisen kokemuksen muutamista lahkoista, joihin kansamme oli jaettu…" (Life 8-10); (ylimmäisiin pappeihin liittyen, kts. Ap.t. 1:15-20, 3:1, 4:6, 23:2-5, ja 24:1; hallitusmiehiin liittyen, kts. Ap.t. 4:5, 13:50, ja 25:2-3 [28:7]; lahkoihin liittyen, kts. Ap.t.15:5-6, 21:19-21, 23:6-9, 24:2ss, 28:21-22).
Fakta, että Paavalin arvovalta vastaa sitä, mitä Josephus saavutti, erottaa hänet yhdeksi ensimmäiseksi henkilöksi hänen ajaltaan, henkilö, jolla on suuri kunnia-asema ja oppineisuus, parhaiden järkien ja esimerkillisten luonteiden joukossa tuon aikakauden rabbinistisessa maailmassa.
Sen tähden, kun Gamaliel oli niin huomattava opettaja, voidaan olettaa, että Paavali alkoi opiskella hänen kanssaan vasta sitten, kun Paavali oli osoittanut suuren lupauksen ja oli saavuttanut iän, jolloin hän voisi hyötyä oppimisesta suuren mestarin oppilaana. Gamaliel (menestyi n.20-40 jKr.) oli Hillelin (lapsen) poika (Shabbat 15a viittaa, että hänen isänsä oli Simeon) ja rabbinististen lähteiden mukaan hän toimi Sanhedrinin "Nasi" - puheenjohtajana, keisari Caligulan aikana (37-41 jKr.) (vrt. Shab. 15a) (kts. Ap.t. 5:34); (Sanhedriniin liittyen, kts. Ap.t. 2:8-11, 3:2, 4:5ss, 5:21ss, 33, 6:7, 7:54, 17:5-9, 21:27-29, 22:30, 23:1, 6-9, 12-15, 24:1, 25:12, 26:9-18, 28:17ss, jae 2, ja alla; sen puheenjohtajaan liittyen, kts. Ap.t. 4:5ss, 5:17-18, 23:2-5, ja 24:1).
Nuorten miesten alkuopetuksissa heitä yleensä opetti yksittäinen kunniakas tiedemies, jonka oppilaana oppilas opiskeli monia vuosia, saaden suurimman osan Tooraopetuksesta häneltä: "Hanki itsellesi opettaja. Mitä tämä tarkoittaa? Se opettaa, että miehen pitäisi hankkia itselleen vakituinen opettaja, jolta hän oppisi Raamattua, Mishnah:ia Midrash:ia, halakah:ia ja 'agga-doth:ia. Sen mukaisesti ne kohdat, jotka opettaja jätti kertomatta hänelle Pyhistä Kirjoituksista, hän pystyi opettamaan hänelle myöhemmin Mishnasta, [mitä hän jätti kertomatta Mishnasta, hän pystyi myöhemmin opettamaan sen Midrasta], mitä hän jätti kertomatta Midrasta, hän pystyi myöhemmin opettamaan sen halakoth:ista ja viimein mitä hän jätti kertomatta halakoth:ista, hän pystyi opettamaan hänelle sen 'aggadothista. Joten tämä mies jää paikalleen ja hän on täynnä hyvinvointia ja siunauksia. R. Meir sanoi usein: Hän, joka oppii Tooraa yhdeltä opettajalta, mihin häntä voi verrata? Mieheen, jolla oli vain yksi pelto; hän kylvi sen osittain vehnällä ja ohralla, toiseen osaan hän istutti oliivipuita ja toiseen vielä hedelmäpuita. Seurauksena on se, että tämä mies on yhdessä paikassa ja on täynnä hyvinvointia ja siunauksia." (ARNa 8:1-2)22 ; (vehnään ja ohraan liittyen, kts. Ap.t. 2:1, 42, 10:10, 11:27-30, ja 27:6).
Oppilaiden ja heidän opettajiensa välille muodostui usein syvä side sekä heidän henkilökohtaisissa suhteissaan, että myös halakhan (Tooran lakiasiat) asioissa, saaden aikaan rakkauden ja luottamuksen suhteen (vrt. Steinsaltz, Talmud: 22ss, ja seuraava keskustelu). Eretz Israelissa (Israelin maassa) tätä suhdetta pidettiin ajoittain jopa tärkeämpänä kuin isän ja pojan välinen suhde (kts. Ap.t. 16:1-2, 20:18-35, ja yllä); (maisterin tutkimuksen opiskeluun liittyen, kts. Ap.t. 3:1, 6:1, 8:35, ja 20:18-35). Opiskelun sisältö kohdistui kolmen pääalueen ympärille: Raamattu, midrash (luova raamatullinen tulkinta) ja aggada (kertomuksellinen yksityiskoh-tainen raamatullisen tekstin käsittely). Vaikka mahtavat ja kuuluisat kirjanoppineet jättivät jälkensä kaikkiin kolmeen tiedonalaan, jotkut opettajat erikoistuivat halakhotin keräilyyn ja suojeluun, eivätkä kiinnostuneet midrah:ista ollenkaan, jolloin pyhien kirjoitusten asiantuntijat, jotka olivat usein yhteistoiminnassa Sanhedrinin kanssa, ottivat tehtäväkseen Raamatun erityisen opiskelun, johon sisältyi tekstiongelmat, tarkat lukemiset ja samankaltaiset aiheet (kts. Ap.t. 18:24-28).
Paavalin perehtyneisyys raamatulliseen tekstiin osoitetaan, muiden tapojen joukossa, sillä tosiasialla, että hän lainaa Tanakhia (VT) yli yhdeksänkymmentä kertaa hänen kirjeissään, häntä kiehtoo raamatullinen teksti ja hän tulkitsee sitä käyttäen standardia tulkintaopillista sääntöä sekä halakothin että aggadothin tavoin (vrt. Shulam ja Le Cornu) (kts. Ap.t. 13:16ss, 46-47, 14:14-18, [15:2], 17:1-2, 11-12, 17ss, 19:8-9, 20:18-35, 22:3-21, 23:2ss, [24:10-21], 26:9ss, 28:23-28, ja jakeet 19b-22); (kirjoitusten kaanoniin liittyen, kts. Ap.t. 1:15-20, 6:2-4, 8:32-34, 13:5, [18:24-28], 26:6-8, ja 28:23-28; apostolien Toora-taitoihin liittyen, kts. Ap.t. 2:7, 12-13, 16ss., 3:13ss. , 4:8ss., 23ss., 6:2-4, 8:30ss., 10:36-43, 13:16-25, 32-41, ja 17:2-3).
22 Vrt.. ARNa 3:6; ARNb 18; AZ 19a
"…niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander, sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua".
Useat tulkitsijat ovat ehdottaneet tehdä selkoa Luukkaan käyttämästä nimityksestä Hannaasta "ylimmäisenä pappina", kun hän ei enää ollut virassa (vrt. Jos.Ant. 18.33) (kts. alapuolella). Toora ei mainitse missä iässä mies voidaan nimittää ylimmäiseksi papiksi ja kun se olisi saattanut olla samanlainen kuin leeviläisillä, tämä ikä itse eroaa raamatullisissa teksteissä kahdenkymmenen5, kahdenkymmenenviiden (vrt. 4.Moos. 8:23ss), ja kolmenkymmenen6 välillä; (leeviläisiin liittyen, kts. Ap.t. 1:24-26, 2:1, 3:1, 21:27ss, 25:14-22, ja jakeet 1-3, 5, 26-27). Rabbinistisen perinteen mukaan pappi oli kelvollinen virkaan niin pian kuin hän osoitti miehuuden merkkejä, vaikka käytännössä häntä ei hyväksytty ennen kuin hän oli kaksikymmentä7 vuotta vanha (vrt. Schürer: 2:238ss) (kts. myös Ap.t. 2:41 ja 9:1).
Herodeksen elinikäisen viran lakkaamisen johdosta ylipappien lukumäärä moninkertaistui, lähteet viittaavat, että ne, jotka eivät enää palvelleet, säilyttivät kuitenkin ylipapin nimikkeen - nimitys, joka luettiin myös kuuluviksi henkilöille, jotka eivät oikeastaan ikinä palvelleet Jerusalemin temppelissä (vrt. Safrai ja Stern: 600ss, ja seuraava keskustelu). Lukuisat tuonaikaiset lähteet todistavat "ylimmäisten pappien" lukuisuudesta;8 (eläkkeelle jääneiden ylimmäisten pappien vaikutukseen liittyen, kts. 24:1). Näiden tekstien useat henkilöt eivät vastaa kehenkään ylimmäisistä papeista, jotka palvelivat temppelissä lähteiden mukaan.
Edellinen saattaisi käsittää Simeonin, joka oli niiden joukossa, jotka lähetettiin Galileaan panemaan Josefus pois viralta (vrt. Jos.Life 197), Jesus ben Sapphiaan, joka oli Jerusalemin vallankumouksellisten viranomaisten nimittämä Idumean komentaja (vrt. Jos.War 2.566), erään Mattiaan (vrt. Jos.War 6.114), korkealle arvostetun Ezechiaan (Ezekiel), joka rohkaisi kanssajuutalaisiaan lähtemään Egyptiin Ptolemyn kanssa (vrt. Jos.CA 1.187), Akaviahin, jonka nimi löytyy yhdestä Masadan ruukun kappaleesta, yhtä hyvin kuin useat henkilöt, jotka on mainittu talmudin kirjallisuudessa - Peniel, Barkain Issachar, Eleazar ben Harsum, ja eräs mies Beit Ramah:sta9; (Ezechiaan liittyen, kts. Ap.t. 2:8-11; Egyptin juutalaiseen yhteisöön liittyen, kts. Ap.t. 2:8-11, 18:24-28, ja 21:37ss). Luukas itse viittaa Skeuaan "ylimmäisenä pappina" Efesoksessa (kts. Ap.t. 19:13-17) ja tämän Alexanderin ei ole tunnettu palvelleen ylimmäisenä pappina (kts. alla).
Lisäesimerkki saattaisi myös kuvastua talmudistisessa valituksessa ylimmäisten pappien perheiden väärinkäytöksistä, jonka mukaan, kun olivat tuoneet valituksia Boethuksen, Haninin, Kithroksen, ja Phiabin perheitä vastaan, Abba Saul b. Botnit ja Abba Yosi b. Jochanan huudahtivat: "He ovat ylimmäisiä pappeja ja heidän poikansa ovat [temppelin] varainhoitajia ja heidän vävynsä ovat johtokunnan miehiä ja heidän palvelijansa lyövät ihmisiä sauvoilla" (Tos.Men. 13:21) (vrt. Pes. 57a); (Ishmael b. Phiabiin liittyen, kts. Ap.t. 23:2-5, 25:2-3, ja 28:30-31; temppelin aarteisiin liittyen, kts. Ap.t. 24:10-21; orjiin liittyen, kts. Ap.t. 6:9, 10:3-8, ja 12:12-13).
Kaikki nämä esimerkit näyttävät vaativan tunnistamista, että termi archiereis - "ylimmäiset papit", käsittää enemmän kuin nuo henkilöt, jotka olivat todella palvelleet ylimmäisen papin virassa Jerusalemin temppelissä ja vaatii riittävän laajat puitteet käsittämään sotilaallisia komentajia, galilealaisia ja diasporajuutalaisia. (galilealaisiin liittyen, kts. Ap.t. 2:7ss, 3:12, 5:17-18, 9:2, ja 10:11-16 [18:18] [jakeet 13-18]; diasporaan liittyen, kts. Ap.t. 1:6-8, 2:5ss, 6:1, 9, 9:1ss, 11:19, 13:5, 14, 14:2, 5, 15:12-21, 16:3, 17:5-9, 18:14-17, 24-28, 19:21, 21:1ss, 26:6-8, ja 28:1-2, 12, 16ss).
5 Vrt. Esra 3:8; 1.Aikakirja 23:24, 27; 2.Aikakirja 31:17.
6 Vrt. 4.Moos. 4:3, 23, 30ss; 1.Aikakirja. 23:3.
7 Vrt. 1Q28a 1:8; [CD-A 14:6-9]; Hul. 24b.
8 Vrt. Matt. 2:4, 16:21, 26:14, 27:62; Mark. 8:31, 14:55, 15:11; Luuk. 20:19, 23:10; Joh. 7:32, 12:10, 19:6; Ap.t.
26:10; 1QM 2:1; [4QpIsad 5]; Jos.Ant. 20.180ff; War 2.316, 336, 410, 4.151; Life 9, 194.
9 Vrt.. Tos.Yoma 1:22; JYoma 24b; ARNa 12:11; Ker. 28b; Git. 58a
Ensin ehdotettiin, että arvonimeä käytettäisiin sekä "eläkkeelle" jääneisiin ylimmäisiin pappeihin - kohen she-avar - eläkkeelle jäänyt pappi10, että ylimmäisen papin perheen jäseniin (vrt. Schürer: 2:233ss). Ylipapit pitivät hallussaan elinikäistä pyhyyttä (vrt. Naz. 7:1) (kts. yllä), joka saattoi viitata siihen, että ylimmäiselle papille oikeutettiin lisänimitys jopa hänen virkansa päättymisen jälkeen. Tosiasia, että niin monet miehet Hannaan suvusta täyttivät ylipapin roolit, tulkittiin samalla tavalla viittamaan, että "pelkkä fakta siitä, että kuului yhteen etuoikeutetuista [ylimmäispapillisista] perheistä, on täytynyt suoda erityisen huomattavan aseman"11 (Schürer: 2:234).
Hannas (Ananus) , Sethin (Seth) poika - joka ilmeisesti antoi nimensä heimolle - oli kymmenes ylimmäinen pappi Herodes suuren ajoilta lähtien (37-4 eKr.). Hän oli ensimmäinen ylimmäinen pappi, jonka nimitti Rooman maaherra (Quirinius, vuonna 6 jKr.) eivätkä juutalaiset viranomaiset, merkiten uskonnollisen ja poliittisen itsenäisyyden luovuttamista Roomalle, joka palautettiin vasta vuonna 38 Agrippa I:lle (vrt. Jos.Ant. 19.297, 313) (kts. Ap.t. 12:1-4); (Agrippa I:seen liittyen, kts. Ap.t. 7:54, 12:1-4, 20-23, 17:5-9, 18:2-3, 21:22-24, ja 24:1, 23).
10 Vrt. Hor. 3:4; Meg. 1:9; Tos.San. 4:1
11 Vrt. Jos.War 2.271-456, 6.114; Ket. 13:1-2; Ohal. 17:5.
Kun Augustus erotti Archelauksen Juudean provinssinhaltijan virasta (6 jKr.), alue, jonka hän oli perinyt isältään Herodekselta, asetettiin suoraan Rooman vallan alle12 (kts. Ap.t. 2:8-11, 5:12-16, 7:54, 8:3, [10:36-43], 12:18-19, 23:33-35, ja 24:10-21). Sen seurauksena, kun Syyria otti maakunnan haltuunsa, jälkimmäinen maaherra käytti enemmän valtaa kuin paikallinen prefekti ja se oli siten Quirinius, joka harjoitti ylimmäisten pappien nimitystä, vaikka prokuraattori säilytti vallan hallita keisarin puolesta ja harjoitti hänen virkaansa, johon sisältyi oikeus tuomita kuolemanrangaistukseen (vrt. Jos.War 2.117) (kts. 5:33, 7:54, [10:1], 18:13, 19:35-41, 22:30, 23:33-35, ja 25:4ss).
Prokuraattori Valerius Gratus pani Hannaan pois viralta, kun hän astui virkaan vuonna 15 (vrt. Jos.Ant. 18.33). Kun Hannaan (ensimmäisestä?) pojasta, Eleazarista, tuli ylimmäinen pappi vain kolme vuotta hänen oman viraltapanon jälkeen ja hänen (viimeinen?) poikansa, Ananus, palveli ylimmäisenä pappina kolme kuukautta vuonna 62 (vrt Jos.Ant. 18.34, 20.197-203), Hannas on varmaankin ollut melko vanha 30-luvulla; (Ananiaaseen liittyen, kts. Ap.t. 23:2-5; todennäköiseen elinikään liittyen, kts. Ap.t. 2:41 ja 9:1). Hänen korkea ikänsä ja asemansa saattaisivat molemmat oletettavasti vaatia kunnioitusta, tukien ehdotusta, että Luukas mainitsee hänet ensin kunnioittaen. Kun Josefus sanoo, että Hannaan poika Hannas "kävi saddukeusten koulua" (Ant. 20.199), on syytä olettaa, että Hannaan koko perhe oli uskollisia saddukeuksia (vrt. 5:17).
12 Vrt. Jos.Ant. 17.342f; War 2.111-13.
Perhe oli varmasti pahamaineinen koostaan, yltäkylläisyydestään ja vallastaan (vrt. Tos.Men. 13:21; Pes. 57a) ja viisaat hyökkäsivät sitä kohtaan sen ahneuden takia (vrt. [Ker. 1:7]), vaikka se viimein menetti vaurautensa Zealots-kiihkoilijoiden (=juutalaisten poliittinen liike, joka nostatti Juudean kansaa Rooman hallintoa vastaan) käsiin (vrt. Jos.Ant. 20.210); (saddukeuksiin liittyen, kts. Ap.t. 5:17-18, 33, [35-39], 9:1, 23:2ss, 24:10-21, ja jakeet 1ss; kiihkoilijoihin liittyen, kts. Ap.t. 1:6-8, 3:11ss, 5:35-39, 7:54, 9:1, 2, 12:1-4, 15:1, 17:5-9, 15-16, 21:19ss, 37-38, 22:22-23, 23:12-15, 24:10-21, ja jae 5).
Valerius Gratus nimitti Josefin, sukunimeltään Kaifas, virkaan vuonna 18 jKr. ja hän palveli vuoteen 36 jKr. saakka13 - siten hän oletettavasti johti Jeesuksen oikeudenkäyntiä (vrt. Mat. 26:3, 57). Kaifas edustaa merkittävimpää juutalaista henkilöä toisen temppelin aikana, jonka arkku ja jäännökset on löydetty (vrt. Flusser, Jesus: 195ss). Sukunimi Kaifa esiintyy kahdessa arkussa, jotka on löydetty haudasta Jerusalemin pohjoisen Talpiotin esikaupunkialueelta ja yhteen hautaan on kaiverrettu nimi Josef bar Kaifa. On selvää sekä Josefuksen että Toseftan kautta, että "Kaifas" tarkoittaa perheen nimeä.14 (Lisänimitys saattoi alun perin olla halventava, ollen peräisin sanasta kof - "apina" [vrt. Par. 3:5] [vrt. Cantheras - "lantakuoriainen"/"juomakuppi"] [vrt. Bauckham, Acts: 102].) Vaikka perhe oli papillista alkuperää, näyttää siltä, että Kaifas nimitettiin ylimmäiseksi papiksi sen perusteella, että hän meni naimisiin Hannaan tyttären kanssa (vrt. Joh. 18:13); ("Josefiin" liittyen, kts. Ap.t. 1:15-20).
[Papit ottivat vaimonsa usein toisista pappisperheistä,15 ylimmäinen pappi oli velvollinen ottamaan vaimokseen 12 - 12½ -vuotiaan neitsyen, joka oli papin tytär, leeviläinen tai laillisesti polveutunut israelilainen - mutta häntä oli kielletty ottamaan vaimokseen lesken, hyljätyn, häväistyn naisen tai porton16; (leeviläisiin liittyen, kts. Ap.t. 1:24-26, 2:1, 3:1, 21:27ss, 25:14-22, ja jakeet 1-3, 5, 36-37; neitsyihin liittyen, kts. Ap.t. 21:8-9; leskiin liittyen, kts. Ap.t. 2:41, 6:1ss, ja 9:36-43; yleisesti naimisiinmenoon liittyen, kts. Ap.t. 2:41 ja 9:1; polveutumisasioihin liittyen, kts. Ap.t. 2:22, 24-31, 3:1, 6:7, 9:1, 15:1, ja 16:1ss; yleisesti naisiin liittyen, kts. Ap.t. 1:14, 2:41, 3:2ss, 6:1ss, 8:2, 9:1, 36-43, 13:5, 50, 16:13ss, 18:2-3, 18, 19:13-17, ja 21:8-9)].
13 Vrt. Luuk. 3:2; Joh. 11:49, 18:13ss; Jos.Ant. 18.35, 89-95.
14 Vrt. Jos.Ant. 18.35, 95; Tos.Yev. 1:10.
15 Vrt. Luuk. 1:5; Joh. 18:13; Jos.Ant. 17.164; Lam.R. 1.16.47, 2.2.4; Yev. 6:4.
16 Vrt. 3.Moos. 21:13-15; Jos.Ant. 3.277; Philo, Spec.Leg. 1.101ss, 110; Sifra, Emor 2, 8; Yev. 6:4.
Kaifas oli luultavasti myös se ylimmäinen pappi, jolta Paavali sai valtuutuksen vainota ensimmäistä uskovien yhteisöä, vaikka Paavali ei välttämättä ole hankkinut lupaa hallitsevalta ylipapilta, jos nimike on laajempi kuin viittaus virassa juuri olleeseen viranhaltijaan (vrt. Ap.t. 9:1, 22:5, 26:10-12). Kaifaan rooli Jeesuksen oikeudenkäynnissä17 saattoi vahvistaa hänen halukkuuttaan asettaa syytteeseen Jeesuksen seuraajat minne tahansa he olivatkin levinneet. Johannes saattaa olla Teofiluksen poika, jälkimmäinen on yksi Hannaan pojista, joka palveli ylimmäisenä pappina vuonna 37-? (vrt. Jos.Ant. 18.123). (länsimäisen tekstin lukeminen [Jonathas] näyttäisi viittaavan henkilöön Hannaan poikaan Joonataniin, joka oli Kaifaan seuraaja vuonna 36 ja jonka seuraaja oli vuotta myöhemmin Teofilus, jonka viimein sicariit (tikarimiehet, juutalaisten poliittinen liike) murhasivat Feeliksin ollessa virassa.18 Aleksanderin, jonka Luukas mainitsee, ei tiedetä palvelleen ylimmäisenä pappina ja vaikka hänet saattaisi tunnistaa siinä asetelmassa, että "kaikki, jotka olivat ylipapillista polvea" - toisin sanoen oli ylipapillista perhettä - Luukas asettaa hänet erilleen tästä ryhmästä. Valitettavasti, mitään muuta ei näytetä tietävän hänestä (vrt. Bruce: 151).
17 Vrt. Matt. 26:62-64; Mark. 14:60-62; Luuk. 22:54ss.
18 Vrt. Jos.Ant. 18.95, 123, 19.313ss, 20.162ss; War 2.254ss.
"Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista, selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus".
Käsite dianoivgwn (dianoigwn - kirjaimellisesti "avata" [NASB: explaining]) viitannee kirjakääröön itseensä (Luuk. 4:17), Paavalin "tulkintaan" (Luuk. 24:32), tai mahdollisesti hänen ptichot eli "saarnoihin". Nämä eivät ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja (kirjakääröihin liittyen kts. Ap.t. 8:27ss, 13:5 ja 19:18-20; messiaaniseen tulkintaan liittyen kts. Ap.t. 2:[23], 24ss, 3:19-24, 4:23-30, 5:29-32, 8:32-34, 9:19-22 ja 13:27ss; saarnoihin liittyen kts. Ap.t. 13:16-25; Tooran lukemiseen liittyen kts. Ap.t. [6:2-4], 8:27ss, 9:1, 13:5 ja 16:16-18; juutalaisten vanhan testamentin järjestelmälliseen lukemiseen liittyen kts. Ap.t. 8:27ss ja 11-12; [scriptural canon] 1:15-20, 6:2-4, 8:32-34, 13:5, [18:24-28], 26:6-8 ja 28:23-28; Tooran opiskeluun liittyen kts. Ap.t. 2:42, 5:17-18, 6:2-4, 8:30-31, 9:1, [13:5], 18:24-28, 20:7ss ja 11-12).
Ilmaus "rinnakkainasettelu" [vrt. sumbibavzw (symbibazw) (9:22)] viittaa suoraan useisiin tulkintaopillisiin periaatteisiin joita käytetään eksegeettisissä Raamatun teksteissä. Yksi perustavalaatuisempia näistä - gzera shavah - on kielellinen analogia, jossa epäselvän sanan tai lauseen merkitys päätellään saman sanan tai lauseen esiintymästä jossain toisessa selkeämmässä asiayhteydessä. Kal va-chomer on nk. a fortiori -päätelmä, eli vertaava päätelmälause - jos tämä pitää paikkansa, niin kuinka paljon enemmän tuo -, kun taas hekesh tekee samankaltaisuuden kahden jakeen välille, niitä rinnastamalla (Steinsaltz, Talmud: 149ss). 4Q Florilegiumissa (osa Qumranin käsikirjoituksista) jae 2.Sam. 7:14, joka puhuu Daavidin pojasta, on selitetty viittauksena messiaaseen rinnastamalla se jakeeseen Aam.9:11, mielleyhtymän kautta, joka johtaa sanoista poika/maja sanaan oksa/vesa tzemach; vrt. Jer. 23:5 ja edelleen lehtimajaan (sukkah = maja):
[Ja] YHWH julistaa teille, että 2.Sam. 7:12-14 "[Hän] on tekevä sinulle huoneen. Korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani." Tämä "Daavidin vesa" (johon kohta viittaa), joka nousee lain tulkitsijan (profeetan) kanssa kuten on kirjoitettu jakeessa Aamos 9:11 "Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan". Tämä viittaa "Daavidin sortuneeseen majaan", jonka hän pystyttää pelastaakseen Israelin. (4QFlor. 1:10-13) (Jälleenrakentamisen kielikuvaan liittyen kts. Ap.t. 1:15-20, 6:1, 9:31 ja 13:1; Aamos 9:11:een liittyen kts. Ap.t. 4:8-12 ja 15:12-21; muihin tulkintaopillisiin periaatteisiin liittyen kts. Ap.t. 2:22, 6:7, 13:32-41, 46-47, 15:12-21, 20:18-35, [23:6-9, 24:10-21, 26:6ss] ja jakeet 11-12; vesaan liittyen kts. Ap.t. 2:22, 3:13-15, 4:8-12, 6:7, 10-14, 9:3, ja 13:16ss; Daavidin huoneeseen liittyen kts. Ap.t. 1:6ss, 2:24-31 ja 13:16ss; pelastukseen liittyen kts. Ap.t. 3:3-10, 19-24, 4:8-12 ja 13:26; Kaitseminen kts. Ap.t. 9:1, 16:1-2 ja 20:18-35.)
Tämä verbi voi myös tarkoittaa pesher-kirjallisuustyyliä mikä on erityisesti tuttua Qumranista. Siinä suoritetaan
raamatullisten jakeiden "rinnakkainasettelu" nykyajan tapahtumien ja henkilöiden kanssa, Ehkä samalla tyylillä, mistä
länsimainen teksti puhuu jakeessa Ap.t. 18:4 jossa sanotaan, että Paavali keskusteli synagoogassa todistaen, että Jeesus on
Kristus: Ja Jumala käski Habakukia kirjoittamaan, mitä tulisi tapahtumaan viimeiselle sukupolvelle, mutta hän ei antanut hänen
tietää sen aikakauden täytäntöön panoa. Aukko ja kuten hän sanoo: Hab. 2:2 "niin että sen voi juostessa lukea". Sen tulkinta
koskee vanhurskauden opettajaa, jolle Jumala on tehnyt tiettäväksi kaikkien palvelijoidensa profeettojen sanojen mysteerit.
(1QpHab. 7:1-5) (kts. 13:16-25 ja 18:4) (peshar -kirjoituksiin liittyen kts. Ap.t. 2:22, 4:23-30 ja 13:32- 1; profeettoihin
ja profetioihin liittyen kts. Ap.t. 1:15-20, 2:2-4, 16-21, 24-31, 39, 3:3-10, 19ss, 4:23-30, 5:1-11, 17-18, 7:51-53, 55-56,
8:29ss, 9:1, 10:11-16, 11:27-30, 13:1ss, 32-41, 15:30-33, 16:6ss, 19:2-7, 21:8ss, 40 ja 26:6ss; vanhurskauden opettajaan
liittyen kts. Ap.t. 2:23ss, 3:13-15, 4:8-12, 8:3, 30ss, 13:32-41, 15:22-29 ja 26:9-18):
Ja Jumala käski Habakukia kirjoittamaan, mitä tulisi tapahtumaan viimeiselle sukupolvelle, mutta hän ei antanut hänen tietää
sen aikakauden täytäntöön panoa. Aukko ja kuten hän sanoo: Hab. 2:2 "niin että sen voi juostessa lukea". Sen tulkinta
koskee vanhurskauden opettajaa, jolle Jumala on tehnyt tiettäväksi kaikkien palvelijoidensa profeettojen sanojen mysteerit.
(1QpHab. 7:1-5) (kts. 13:16-25 ja 18:4) (peshar -kirjoituksiin liittyen kts. Ap.t. 2:22, 4:23-30 ja 13:32- 1; profeettoihin
ja profetioihin liittyen kts. Ap.t. 1:15-20, 2:2-4, 16-21, 24-31, 39, 3:3-10, 19ss, 4:23-30, 5:1-11, 17-18, 7:51-53,
55-56, 8:29ss, 9:1, 10:11-16, 11:27-30, 13:1ss, 32-41, 15:30-33, 16:6ss, 19:2-7, 21:8ss, 40 ja 26:6ss; vanhurskauden
opettajaan liittyen kts. Ap.t. 2:23ss, 3:13-15, 4:8-12, 8:3, 30ss, 13:32-41, 15:22-29 ja 26:9-18).
Jeesus itse tulkitsi useiden eri jakeiden Mooseksen Kirjoista, kaikista profeetoista ja psalmeista - s.o. Toora, profeetat ja kirjoitukset - koskevan hänen kuolemaansa ja ylösnousemistaan. On todennäköistä, että Paavali on käyttänyt samoja tekstejä23 samaan tarkoitukseen. (kts. Ap.t. 1:15-20, 2:[23], 24ss, 3:19-24, 4:23-30, 5:29-32, 8:32-34, 9:19b-22, ja 13:27ss); (Vanhan Testamentin juutalainen kaanon, kts. Ap.t. 1:15-20, 6:2-4, 8:32-34, 13:5, [18:24-28], 26:6-8, ja 28:23-28; raamatulliset todisteet ylösnousemuksesta, kts Ap.t. 26:6-8; oppi ylösnousemuksesta, kts. Ap.t. 2:24-31, [44-47], 4:1-3, 23:6-9, 24:10-21, 26:6-8, 24 [Roomalainen], ja jakeet 32-33 [Kreikkalainen]). Suuri osa Jeesuksen syntymästä, elämästä, opetuksesta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kertovasta materiaalista evankeliumissa on in toto (täydellisesti) esimerkkiä, joko suorasta tai epäsuorasta midrashin mukaisesta raamatuntulkinnasta.
23 Vrt. Luuk. 24:25-27, 44; Joh. 1:45, 5:[39], 46, 12:34; Ap.t. 3:18, 10:43, 13:26ss, 17:2ss, 26:22ss, 28:23; Room. 3:21; 1.Piet. 1:10ss.
4Q Testimonian (osa qumranin käsikirjoituksista) löytyminen on vahvistanut sitä arvelua, että toisen temppelin aikaisilla juutalaisilla oli hallussaan eri aihealueiden pohjalta koottuja raamatunjaekokoelmia; erityisesti messiaaseen viittaavaa raamatullista todistetekstiä. (vrt.Mulder: 704ss; Flusser, Judaismi: 516) (kts. Ap.t. 1:15-20, 3:19-24, 8:35, 13:16-25, 20:36-38, ja 26:19-23). Tämä Qumranilta löydetty dokumentti, joka on säilynyt kokonaisuudessaan ja koostuu kolmestakymmenestä tekstirivistä, ei ole osa laajempaa tekstirullaa. Sen ensimmäinen osa rinnastaa ja yhdistää kaksi raamatunpaikkaa Viidennestä Mooseksen Kirjasta, joista yhtä (vrt. 5.Moos. 18:18) on sovellettu Jeesukseen Ap.t. 3:22. (vrt. Dupont-Sommer: 315ss) (kts. Ap.t. 3:19-24, 5:29-32, 7:55-56, [8:4-8], 13:27-29, ja 22:3-21).
"Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa."
Stefanuksen kuulijakunta reagoi kiivaasti siihen, että on suoraan syytettynä Jeesuksen kuolemasta ja hänen sanansa aiheuttivat saman reaktion kuin Apostolit saivat suuren neuvoston (Sanhedrin) edessä toisessa oikeudenkäynnissään (ks. Ap.t. 5:33). "Hampaiden kiristely" on raamatullinen kielikuva, joka merkitsee vihaa tai turhautumista20, joka seuraa dieprivonton (dieprionto) - sanatarkasti "olla sahattu kappaleiksi" (suom. viiltää sydäntä!) - ärtymystä (vrt. Bruce:175, 209). Koska tämä reaktio muodostaa vastakohdan ihmisten synnintunnolle, joka seurasi Pietarin puhetta Viikkojuhlan aikaan (ks. Ap.t. 2:37s), niin persoonaton "kun he tämän kuulivat" mahdollisesti merkitsee sitä, että reaktio tuli suurelta neuvostolta, ennemmin kuin tavalliselta kansalta. Siinä missä Gamalielin todistus horjutti suurta neuvostoa - joka lisäsi heidän pelkoaan siihen, mitä Apostolien seuraamisesta olisi saattanut kasvaa (ks. Ap.t. 5:33s) - niin tässä yleisön vastahakoisuus saattoi myötävaikuttaa väkivaltaiseen tulokseen (ks. jakeet 55-56); (suuresta neuvostosta, ks. Ap.t. 2:8-11, 3:2, 4:5s, 5:21ss, 33, 6:7, 9:1s, 17:5-9, 21:27-29, 22:30, 23:1, 6-9, 12-15, 24:1, 25:12, 26:9-18, ja 28:17s).
Vaikka Luukas on vastoin tapojaan epämääräinen mitä tulee lainmukaiseen käsittelyyn, joka ympäröi Stefanuksen oikeudenkäyntiä eikä ilmoita tarkasti tässä jakeessa tai jakeessa 57, että Stefanus olisi tuotu suuren neuvoston eteen (vrt. Ap.t. 6:13, 15), niin aiempi maininta suuresta neuvostosta osoittaa, että asiaankuuluva lainmukainen käsittely todennäköisesti pidettiin. Samalla kun vihjaus siitä, että ihmisjoukko otti asiat omiin käsiinsä tuo ehkä mieleen, että he tekivät sen ennen kuin tuomioistuin tuli päätökseensä, niin kansan tunteenpurkaus saattaa edustaa lainmukaista Stefanuksen "Jumalanpilkan" ehkäisemistä (vrt. Riesner: 62); (laillisista varatoimenpiteistä, ks. jatko, Jumalanpilkasta, ks. Ap.t. 6:10-14, 8:3, 13:45, 14:14-18, 15:12-21, 18:6, 14-17 ja 26:9-18).
Se tosiasia, että varsinainen kivitys pidetään todistajien läsnäollessa kaupungin rajojen ulkopuolella, kuten halakhah vaatii (vrt. San.6:1, 4), antaa ymmärtää, että tuomioistuin hyväksyi todistajien (väärän) todistuksen ja teloitti Stefanuksen juutalaisen lain mukaan; (väärästä todistajasta, ks. Ap.t. 6:10-14 ja 24:1; todistajasta ja kärsimyksestä, ks. Ap.t. 9:11-19a, 19:21, ja 27:21-26; todistamisesta yleensä, ks. Ap.t. 1:6-8, 2:32, 4:7, 6:10-14 [väärä], 9:11-19a, 10:36s, 20:18-35, 22:3-21, 24:1, 26:4-5, [27:21-26], ja jakeet 1, 51-53). (Substantiivi ajnairevsi" [anairesis - "saattaa kuolemaan"] [vrt. 8:1] viittaa mihin tahansa väkivaltaiseen kuolemaan, mukaan lukien teloitus, murha, salamurha tai taistelussa kuoleminen [vrt. BAGD:54] [ks. myös Ap.t. 21:31-36].) Kivittäminen muussa tapauksessa edustaa usein vaistonvaraista, väkivaltaista, kansanomaisen raivon ilmaisemista21 (vrt. Elon:526s). Sen vanhakantainen palvelus, vindicta publica (kansan syyttömäksi julistaminen?), saattaa peilautua siinä tosiasiassa, että koko kansa aktiivisesti ottaa osaa teloitukseen22 (ks. Ap.t. 14:5 ja jakeet 57-58).
Vaikka lähteet ovatkin epäyhtenäisiä, niin monet varhaiset kirkon perinteet sijoittavat Stefanuksen kuoleman kuusi tai seitsemän vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen (vrt. Riesner: 59ss ja seuraava pohdiskelu). Vastaavanlaiset perinteet - ehkä suurempi määrä vanhoja ja osa keskenään riippumattomia lähteitä - sijoittaa Paavalin kutsumisen kahdeksantoista kuukautta (tai kaksi vuotta) ristiinnaulitsemisen jälkeen. Jos jälkimmäinen sijoitetaan vuoteen 30 - joka monesta syystä näyttää sopivimmalta - niin Stefanuksen kuolema osuu joko vuosiin 36/37 tai vuosiin 31/32, ottaen huomioon edellämainitut perinteet mainitussa järjestyksessä.
Myöhempi paavalilainen aikajärjestys - erityisesti niin sanotun "apostolisen kokouksen" ajankohta (vrt. luku 15) ja Gallion oleminen käskynhaltijana vuonna 51 (vrt. Ap.t. 18:12) - näyttäisi vaativan varhaisempaa ajankohtaa (vrt. ibid: 319) (ks. Ap.t. 9:2, 26, 15:2 ja 18:12). Tällaisten ajatusten valossa näyttäisi paremmalta tulkita niin, että Stefanuksen oikeudenkäynnin toimitti suuri neuvosto, jonka Pilatus valtuutti teloittamaan tässä erityisessä tapauksessa - kuten suuri neuvosto olisi myös saattanut lähestyä häntä tapahtumassa, jossa he tavoittelivat apostolien teloitusta (ks. Ap.t. 5:33s).
Vaikka tappaminen on kielletty yhdessä kymmenestä käskystä, on kuolemanrangaistus kuitenkin määrätty rajusta murhasta23 - erotettuna harkitsemattomasta tai tahattomasta tappamisesta24 (ks. Ap.t. [9:1], 15:12-21, 21:31-36, 23:12-15, ja 24:1). Ennakkoharkinta näytetään toteen osoittamalla, että tappavaa esinettä käytettiin (vrt. 4.Ms.35:16s) tai, että väkivallantekijä kantoi inhoa tai vihollisuutta uhria kohtaan (vrt. 4.Ms.35:20s; 5.Ms. 19:11). Oikeusmurha katsotaan "viattoman veren vuodattamiseksi" (vrt. Jer.26:15; Sus.62) ja on sen vuoksi kuolemalla rangaistava (vrt. Yad, Murder 4:9). Talmudilainen laki esittää hienojakoisemmat erityispiirteet harkitun ja harkitsemattoman tapon välillä - kuin myös jakaa jälkimmäisen huolimattomaan, tapaturmaiseen, "melkein vältettävissä oleviin" tekoihin ja niihin jotka tehdään pakonalaisina - yhdessä päättelyjen kanssa, jotka perustuvat tappavien esineiden olemassaoloon ja/tai aiempiin vihanilmauksiin (vrt. Yad, Murder 3-6).
"Oikeutetut tapot" sisältävät murhat, jotka on sallittu - kuten varkaan tappaminen yöllä - ja ne, jotka ovat pakollisia - kuten osallistuminen julkiseen teloitukseen25; (varkaista, ks. Ap.t. [10:17-22]). Ne kattavat myös tappamisen itsepuolustukseksi ja tapon tai raiskauksen ehkäisemiseksi, kuten myös sinnikkäiden harhauskoisten ja luopuneiden (apostates) julkinen teloittaminen26; (apostates, ks. 21:19-21). Vaikka laiminlyöntiä pakollisessa tappamisessa pidetään syntinä, niin se ei ole rangaistava teko (vrt. Yad, Murder 1:15-16). Vaikka tappamiseen itsepuolustukseksi tai toisen elämän puolesta on annettu lupa, niin yleinen näkemys on, että elämän säilyttäminen ei oikeuta tappamaan toista (vrt. San. 74a); (yhden ihmisen uhraamisesta ryhmän puolesta, ks. Ap.t. 2:23 [24:1]). Kuolemanrangaistus soveltuu kuitenkin vain tapauksiin, joissa kuoleman aiheuttaa väkivallantekijän suora fyysinen toimenpide - jättäen ulkopuolelle epäsuorat toimenpiteet tai välittäjän kautta tapahtuvat - joka tapahtuu kahden todistajan varoituksen jälkeen (vrt. Yad, Murder 2:1f, 3:10f); (välityksestä, ks. Ap.t. 1:1-5, 3:13-15, [9:4-6], ja 13:2-3; varoittamisesta, ks. Ap.t. 4:13-18 ja 20:18-35; todistajista, ks. Ap.t. 2:32, 4:7, 6:10-14 [väärä], 24:1, 26:4-5, ja jakeet 1, 51-53; veren vuodattamisesta/murhasta, ks. Ap.t. [9:1], 15:12-21, 21:31-36, 23:12-15, ja 24:1; salaliitosta, ks. Ap.t. 23:12-15; rikollisen vastuusta yleensä, ks. Ap.t. 3:17s, 4:13-18, 5:33, 6:10-14, 23:12s, 24:1, ja 26:24).
Talmud-kirjallisuus pohtii myös laillisten varatoimenpiteiden lainmukaisia keinoja, asemaa ja käyttämistä (vrt. Elon: 534ss, 550s, ja seuraava pohdiskelu). Yksi näistä on hora'at sha'ah - poikkeavien menettelytapojen käyttö hätätapauksissa (joihin myöhemmät lait eivät voi perustua). Yksi esimerkki, joka on esitetty tällaisesta menettelystä on Shimon b. Shetachin rangaistus ja teloitus kahdeksallekymmenelle noidalle Ashkelonissa yhtenä päivänä (vrt. San.6:4; JSan.6, 4, 23c; JHag. 2, 2, 78a; San.46a). Muiden toimenpiteiden joukosta "kurittaviin ruoskimisiin" turvauduttiin tapauksissa, joissa syytetty ei ollut virallisesti rangaistuksenalainen - esim. edeltävää varoitusta ei ollut annettu; (varoittamisesta, ks. Ap.t. 4:13-17 ja 20:18-35; tunnustamisesta, ks. Ap.t. 26:4-5; ruoskimisesta, ks. Ap.t. 5:40, 9:2, 17:5-9, ja 22:3-21).
Mishna asettaa säädöksen joka koskee "kiivailijoita" (zealot): Jos joku varasti pyhän astian tai kirosi Kosemin kautta tai otti aramilaisen naisen puolisokseen, niin kiivailijat saivat käydä hänen kimppuunsa. Jos pappi palveli [alttarin luona] epäpuhtaassa tilassa, niin hänen pappiveljensä eivät tuoneet häntä tuomioistuimen eteen, vaan nuoret miehet pappien joukosta veivät hänet temppelialueen ulkopuolelle ja halkaisivat nuijilla hänen aivonsa (San. 9:6); (kiroamisesta, ks. Ap.t. 13:6-12 ja 23:2-5; seka-avioliitoista, ks. Ap.t. 8:9-13, 10:28-29, 16:1-2, ja 21:19-21; papeista, ks. Ap.t. 2:8-11, 3:1, 4:1ss, 36-37, 6:7, ja 9:1 [13:1]; temppelistä, ks. Ap.t. 1:6-8, 3:1s, 4:1-3, 21:27-29, ja 22:3-21; rituaalisista puhtaussäännöistä, ks. Ap.t. 1:15-20, 2:38, [42], 4:6, 9:1 [työtoverit], 10:11-16, 23, 28-29, 18:8, ja 21:15-16, 22s). Nämä "kiivailijat" tunnetaan hurskaina miehinä, jotka kiivaina Tooran kunnian puolesta voivat rangaista synnintekijää, jos saavat hänet kiinni itse teosta. Kuten raamatullista esikuvaa, Pinchasta (Piinehas) (vrt. 4.Ms. 25:7s; Ps. 106:30-31), vastaavanlaisia ihmisiä pidetään "vihan poiskääntäjinä" (San. 82b). (Hasmonilaisella suvulla oli sukujuurensa Piinehaassa [vrt. 1.Makk. 2:54] [ks. Ap.t. 9:1, (21:19-21), 23:12-15, ja 26:9-18].)
Huolimatta heidän käsiinsä ulottuneista sanktioista, kiivailijoilta on kiellettyä jälkeenpäin syyttää henkilöä tuomioistuimen edessä, jos eivät ole todella nähneet tapahtumaa (vrt. Rashi, loc.cit.). Lisäksi, jos he tulevat kysymään neuvoa syytetyn rankaisemiseen, viisaat eivät voi neuvoa heitä tekemään niin (vrt. San.82a). Jos he eivät rankaise syytettyä itse, "jos hän [synnintekijä] on oppinut, hänen ei tule saada mitään herätystä [esim. opetusta] viisaiden joukosta eikä mitään kannanottoa opetuslasten joukosta; jos hän on pappi, hänellä ei saa olla poikaa uhraamassa uhreja Herralle Sebaotille" (San.82a)27; (kiivailijoiden puolueista ja toiminnasta yleensä, ks. Ap.t. 1:6-8, 3:11s, 4:5, 5:35-39, 9:1, 2, 12:1-4, 15:1, 17:5-9, 15-16, 21:19s, 37-38, 22:22-23, 23:12-15, ja 24:10-21; Viisaista ja opetuslapsista, ks. Ap.t. 3:1, 5:1-11, 6:1f, 9:1, 12:25, 13:5, 16-25, 14:21-22, 16:1-2, 18:24-28, 20:18-35, ja 21:17-18; pojista, ks. Ap.t. 19:13-17).
Josefus kertoo tarinan siitä kuinka Choni (Onias; Ympyräntekijä?) lynkattiin raivostuneen ihmisjoukon toimesta, hänen kieltäydyttyään kiroamasta heidän vihollisiaan:
"Oli eräs Onias, joka, koska oli oikeamielinen ja rakas Jumalalle…piiloutui, kun näki, että sisällissota jatkoi raivoamistaan, mutta hänet vietiin juutalaisten leiriin ja häntä pyydettiin kiroamaan Aristobulos ja hänen kapinakumppaninsa, kuten hän oli rukouksillaan tehnyt lopun sateettomasta jaksosta. Mutta, kun huolimatta hänen kieltäytymisistään ja estelyistään hänet pakotettiin puhumaan mellakoivan väkijoukon keskellä, niin hän nousi ylös heidän keskellään ja sanoi, 'Oi Jumala, maailmankaikkeuden kuningas, koska nämä miehet, jotka seisovat vieressäni ovat sinun kansasi ja nuo, jotka ovat piiritettynä ovat sinun pappejasi, niin minä pyydän ettet kuule mitä heillä on näitä vastaan, etkä anna tapahtua mitä nämä miehet pyytävät sinua tekemään noille toisille.' Ja kun hän oli rukoillut tällä tavoin, niin roistot juutalaisten joukosta, jotka seisoivat hänen ympärillään kivittivät hänet kuoliaaksi". (vrt. Jos.Ant. 14.22-24) (Choni, ks. Ap.t. 3:12s, 4:13-18, ja 5:17-18; kivittämisestä, ks. Ap.t. 14:5 ja jakeet 57-58; marttyyriudesta, ks. Ap.t. 1:24-26, 15:1, ja 20:18-35; rukouksesta yleensä, ks. Ap.t. 1:14, 2:8s, 42, 44-47, 3:1s, 12, 4:23-30, 8:20-25, 9:1 [kieli], [8-9], 36-43, 10:2ss, 13:2-3, [5], 14:21-22, 16:13, 25, 20:7, 36-38, [21:40], 22:3-21, 26:6-8, ja 28:8-10, 13-15).
20 Vrt. Job.16:9; Ps.35:16; Mt.8:11, 13:42, 50, 22:13, 24:51, 25:30; Ex.R. 5:18; Num.R. 20:17;Tanh.Vayera 6; Balak 11;
Mid.Ps. 22:24.
21 Vrt. 2.Ms.17:4, 8:22; 4.Ms.14:10; 1.Sam.30:6; 1.Kun.2:18; 2.Aik.10:18.
22 Vrt. 3.Ms.24:16; 4.Ms.15:35; 5.Ms.17:7.
23 Vrt. 2.Ms.21:12, 14; [3.Ms.24:17, 21]; 4.Ms.35:16f; 5.Ms. 19:11s.
24 Vrt. 2.Ms.21:13; 4.Ms.35:22s; 5.Ms.19:4-10.
25 Vrt. 3.Ms.20:2, 24:14; 5.Ms.17:7, 21:21, 22:21.
26 Vrt. San.8:7; San.72a; Yad, Murder 4:10.
27 Vrt. Shab. 55b; Yalk.Num. 771.
"Ja nyt minä seison oikeuden edessä sentähden, että panen toivoni siihen lupaukseen, jonka Jumala on meidän isillemme antanut, ja jonka meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan; tämän toivon tähden, kuningas, juutalaiset minua syyttävät. Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?"
Fraasi "Ja nyt" tuo eteemme suuren eron, joka on Paavalin todistusten ja sen tosiasian välillä, että hän on oikeudessa vakaumustensa tähden (Paavalin puolustuksen lain mukainen luonne, katso jakeet 4-5, kiistan mahdolliset perusteet, katso jakeet 9-18). Jälleen kerran Paavali korostaa asenteiden kansallista ja yleistä luonnetta, joista hän pitää kiinni (katso jakeet 5-5). Samassa linjassa farisealaisen "opin" kanssa hän väittää, että ylösnousemuksen lupaus on peräisin "Tanakh:sta" - perintö, joka on alun perin annettu isille ja on säilynyt läpi lukuisten sukupolvien:
Lahkolaiset kysyivät rabbi Gamalielilta (c. 95?): "Mistä tiedämme että Pyhä, siunattu olkoon Hän, ylösnostaa kuolleet?" Hän vastasi heille Toorasta, Profeettojen kirjoista ja Hagiographasta. Silti he eivät hyväksyneet sitä (vakuuttavana todisteena). "Toorasta", kuten se on kirjoitettu: "Ja Herra sanoi Moosekselle: Katso, sinä käyt lepäämään isiesi tykö ja nouset ylös (jälleen)" (5.Moos. 31:16). 'Mutta ehkä', he sanoivat hänelle (jae sanoo) " ja tämä kansa nousee". "Profeetoista", kuten se on kirjoitettu: "Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille" (Jes. 26:19).
Mutta ehkä tämä viittaa kuolleisiin, jotka Hesekiel nosti ylös kuolleista "Hagiographasta", kuten se on kirjoitettu: "Ja sinun suulakesi, kuten rakkaani paras viini, joka meni kurkusta alas niin suloisesti, avaten niiden huulet, jotka unessa puhuvat." (Cant 7:9). Mutta ehkä tämä tarkoittaa pelkästään, että heidän huulensa liikkuvat, kuten R Johanan sanoi: Jos halachah sanotaan jonkun henkilön nimessä tässä maailmassa, hänen huulensa puhuvat haudassa, kuten on kirjoitettu, avaten niiden huulet, jotka unessa puhuvat. (Täten hän ei tee heitä tyytyväisiksi) kuten hän lainasi tätä jaetta, "jonka Jumala teidän isillenne vannotulla valalla lupasi antaa heille" (5.Moos. 11:21); ei sinulle, mutta heille; sen vuoksi ylösnousemus on johdettu Toorasta. Toiset sanovat, että hän johti sen tästä jakeesta: "Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä." (5.Moos. 4:4). Juuri kuten te kaikki olette elossa tänään, niin te kaikki tulette olemaan elossa jälleen tulevassa maailmassa. (San 90b) (katso Ap.t. 2:24-31, [44-47], 4:1-3, 17:32-33[kreikkalainen], 23:6-9 ja 24:10-21, laki ja profeetat, katso Ap.t. 1:15-20, 2:23f, 3:19-24, 8:30f, 13:5 ja 17:11-12; raamatullinen kaanon, katso Ap.t. 1:15-20, 6:2-4, 8:32-34, 13:5, [18:24-28], ja 28:23-28, fariseukset, katso Ap.t. 4:1ff, 5:33ff, 9:1, 15:1ff, 21:19-21, 22:22-23, 23:2f ja 24:10-21; saddukeusten ja samarialaisten ylösnousemuksen kieltäminen, katso Ap.t. 23:6-9; minimi, katso Ap.t. 2:23, 8:3, 13:16-25, 18:13f, 24-28, 19:8-9, 18-20, 21:19-21, 31-36 ja 23:6-9; [hermeneuttiset ohjeet, katso Ap.t. 2:22, 6:7, 13:32-41, 46-47, 15:12-21, 17:2-3, 11-12 ja 20:18-35 (23:6-9, 24:10-21) (Jakeet 9-18)])
Ylösnousemuksen toivo28 löytyy Qumranin messiaanisesta apokalyptisesta tekstistä, joka on peräisin väliltä 100-800 ennen Messiaan syntymää:
"...taivaat ja maa kuuntelevat hänen voideltuaan ja tämä kaikki on heissä, ei käännä pois pyhien ohjeista. Vahvistakaa itseänne, te jotka etsitte Herraa, hänen palveluksessaan. Puhdassydämiset, ettekö halua tässä kohdata Herraa, kaikki te, jotka odotatte Herraa? Sillä Herra pitää huolta vanhurskaasta, kutsuu oikeamielistä nimeltä ja hänen henkensä leijuu köyhien yllä, hän uudistaa uskollisuuden voimallaan. Sillä hän haluaa kunnioittaa vanhurskasta ikuisen valtakunnan kruunulla, vapauttaen vangitut, avaten sokeain silmät, nostaen alas painetut (Ps. 146:7-8). Ja ainiaan minä pidän kiinni niistä, jotka odottavat Herraa ja hänen armossaan… ja hänen hedelmässään… ei viivytetä. Ja Herra tekee ihmeellisiä tekoja: sellaisia, joita ei ole ollut olemassa, kuten hän sanoo, hän parantaa pahoin loukkaantuneet, tekee kuolleet eläviksi, hän julistaa hyviä uutisia köyhille" (Jes. 61:1) "ja…hän johtaa…ja ruokkii nälkäiset…" (4Q521 f2ii:1-13) (katso Ap.t. 10:36-43 ja 13:32-41) (toivo, katso Ap.t. 2:24-31, [13:32-41] ja 23:6-9; lupaukset, katso Ap.t. 2:39 ja 13:32-41; isät, katso Ap.t. 3:25-26, 22:1-2 ja 24:1; pyhät, katso Ap.t. 2:42, 13:2-3 ja jakeet 9-18; sokeat, katso Ap.t. 9:8-9, 13:6-12 ja 24:26-27; parantaminen, katso Ap.t. 3:2, 8:14-17 ja 28:8-10; rammat, katso Ap.t. 3:2 ja 14:8-10; [nälänhätä, katso Ap.t. 11:27-30])
Paavalin viittaus "meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa" (jae 7) sisältää viittauksia sekä koskien sukukuntia (katso Ap.t. 1:15-20 ja 2:8-11, 22, 42) että temppelipalveluksen aikoja (katso Ap.t. 2:15, 3:1, 5:21, 10:2ff ja 21:27-29). Missä tahansa 12 heimoa mainitaan juutalaisessa kirjallisuudessa, painotus on kansojen kokonaisuuteen täydellisenä - etnisesti, uskonnollisesti ja eskatologisesti (vrt. Bruce: 498). Monet aikaisemmat ja nykyajan lähteet esittävät, että kun 12 heimoa vielä tunnettiin, pohjoisemmat heimot jäivät maanpakoon uskosta luopuneena29; (diaspora maanpaossa, katso Ap.t. 2:8-11; diaspora yleensä, katso Ap.t. 1:6-8, 2:5f, 6:1, 9, 9:1f, 11:19, 13:5, 14, 14:2, 5, 15:12-21, 16:3, 17:5-9, 18:14-17, 24-28, 19:21, 21:1f ja 28:1-2, 12, 16f; uskosta luopuminen, katso Ap.t. 21:19-21).
Ainakin yksi rabbiininen teksti kuvastaa uskomusta, että kymmenen heimoa palasi Jeremian kanssa: "R. Johanan sanoi: Jeremia ei ollut täällä, (kun Hulda profetoi Joosianin 18. vuotena), koska hän oli mennyt hakemaan takaisin 12 heimoa. Mistä me tiedämme, että he palasivat? - Koska on kirjoitettu, "Sillä myyjä ei enää palaja myynnöksillensä" (Hes. 7:13). Nyt on mahdollista, että sen jälkeen kun riemuvuosi oli loppunut (yhdessä kun heimot olivat maanpaossa Jordanin varrella), profeetan pitäisi profetoida, että se tulee loppumaan. Tosiasia, jota se opettaa, on, että Jeremia toi heidät takaisin (niin he jälleen alkoivat viettää riemuvuotta)". (Meg 14b); (profeetat ja profetiat, katso Ap.t. 1:15-20, 2:2-4, 16-21, 24-31, 39. 3:3-10, 19f, 4:23-30, 5:1-11, 17-18, 7:51-53, 55-56, 8:29ff, 9:1 [kieli], 10:11-16, 11:27-30, 13:1ff, 32-41, 15:30-33, 16:6f, 19:2-7, 21:8ff, 40 ja jakeet 9-18; Hulda, katso Ap.t. 2:16-21; riemuvuosi/sapattivuosi, katso Ap.t. 3:3-10, [19-24], 6:9, 10:36-43, 11:27-30, 13:32-41, 16:34 ja 20:6).
Kaikkein yleisin opetus oli, että kahden Israelin kuningaskunnan yhdistyminen tapahtuisi vain messiaanisella ajalla.30 Esran mukaan kymmenen heimoa päättivät mennä kaukaiselle seudulle, jossa ihmiskunta ei ollut koskaan elänyt, että he ainakin saattaisivat pitää patsaansa, joita he eivät pitäneet omassa maassaan, maassa nimeltään Arzareth [= "toinen maa"], mistä he palaavat messiaanisessa ajassa (4Ez. 13:40ff). Kunnioitetut Viisaat (Akiva tai R. Simon b. Judah) väittävät tätä näkökulmaa vastaan. He arvelevat, että "Kymmenen heimoa eivät palaa jälleen, kuten on kirjoitettu: ja heitti heidät toiseen maahan, niin kuin nyt on tapahtunut" (5.Moos. 29:28).
Kuten tämä päivä menee eikä palaa, niin hekin menevät eivätkä palaa. Näin R. Akiba. Mutta R. Elizier sanoo: "Kuten päivä pimenee ja sen jälkeen tulee valoisa, niin myös sen jälkeen kun pimeys on langennut kymmenen heimon ylle, alkaa valo loistamaan heihin." (Snl. 10:3).31 Paavalin sanat antavat ymmärtää, että kaksitoista heimoa tällä hetkellä "palvelevat Jumalaa" (jae 7) - luultavasti diasporassa. Hänen lausumansa jättää tilaa kaikkien heimojen eskatologiselle kokoukselle (vrt. "toivo saavuttaa" - ainakin yhä tulevaisuudessa); (valo, katso Ap.t. 8:26, 9:3, 8-9, [13:6-12], 17:22-31, jakeet 9f ja alla.; juutalaiset tunnit, katso Ap.t. 2:15, 3:1, 4:1-3, 5:21, 8:26, 10:10, 16:35, 20:7,27:27-29 ja jakeet 9-18).
Vaikka Paavalilla on selvästikin Jeshuan ylösnousemus mielessään (vrt. jae 9), hän ei käytä sitä todisteena eikä vetoa Apostolien todistukseen tässä suhteessa (vrt. Jervell, Luke: 170), Sen sijaan hän keskittyy yhdyssiteeseen Jeshuan ylösnousemuksen ja Israelin koko kansan välillä. (todistelu, katso Ap.t. 1:6-8, 2:32, 4:7, 6:10-14[väärin], 7:1, 51ff, 9:11-19a, 10:36f, 20:18-35, 22:3-21, 24:1, [27:21-26] ja jakeet 4-5; ylösnousemusoppi, katso Ap.t. 2:24-31, [44-47], 4:1-3, 17:32-33[kreikkalainen], 23:6.9, 24:10-21 ja yllä; Apostolit, katso Ap.t. 1:1-5, 15f, 2:37f, 43, 4:23f, 5:1-11, 29-32, 41-42, 6:2-4, 11:27-30 ja 22:3-21). (Monikko [nekrous- "kuolleet ihmiset"] [jae 8] myös todistaa tosiasiaa, että Jeshua "on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista" (1.Kor.15:20)- Paavalilla on henkilökohtaista kokemusta niistä, joiden elämä on herätetty henkiin [katso Ap.t. 9:36-43 ja 20:8-12]; [esikoiset, katso Ap.t. 2:1, 16:3, 21:15-16, 22-24 ja 24:10-21].)
28 vrt. Jer. 14:8, 17:13; Ap.t. 23:6, 24:15, 28:20; Ef. 1:18, 2:12
29 vrt. Matt. 19:28; Luuk. 22:30; [Joh. 10:16]; Jaak. 1:1; Ilm. 7:4-8, 21:12; 2.Bar. 77:17, 78:1; Test.Mos. 4:7-9;
Siir. 36:11f; Ps.Sol 17:28; Test.Jud. 25:1-3; Tes.Ben. 9:2; Jos.Ant. 11.133; Gen.R 98:9; San. 10:3; Tos.San. 13:12; Jsan.53b;
ARNa 36:4; Shab.147b; San. 110b; Meg.14b
30 vrt. Jes. 11:11f, 26:19, 49:6; Jer. 16:14f, 23:5-8, 30:1-31:40; Hes. 36-37; Aam. 9:11f; Miik. 5:2f;
4Q171 13:5-6?; 4Q509iiif12:1f
31 vrt. JSan 53b; ARNa 36:4; San 110b
"Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Siilaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen. Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: 'Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia'. Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla. Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun".
Kun tietäjähenki on heitetty ulos (katso jakeet 16-18), ei tytöstä ole enää hyötyä isännilleen tulonlähteenä (Luukas käyttää samaa verbiä kuvaamaan sekä hengen pois menoa että rahan tulon loppumista). Harmistuneina hänen isäntä kaappaavat Paavalin ja Siilaan mukaansa, mahdollisesti saadakseen jotain hyvitystä hallitusmiehiltä. (Timoteus nähtävästi jää heiltä huomioimatta, kuten myös Luukas, jos häntä pidetään "me" -lähteiden kirjoittajana, koska viimeinen "me" -osio päättyy jakeessa 18; [Paavali, katso Ap.t. 9:1; Siilas, katso Ap.t. 15:22f; Timoteus, katso Ap.t. 18:1, [5], 19:22, 20:4-5, ja jakeet 1f; "me" -osiot, katso Ap.t. 1:1-5, 21:1-3, 8f, 27:1, 28:1-2, ja jakeet 9-10].)
Tuomarit kokoontuvat ilmeisesti torilla, koska se tosiasia, että orjien omistajat "veivät [Paavalin ja Siilaan]" sinne (jae 19) tuo esille, että edeltäneet tapaukset tapahtuivat jossain muualla, eivätkä välttämättä aiheuttaneet yleistä häiriötä. Ajgorav (agora - tori [vrt. latinaksi forum]) oli kreikkalaisen kaupungin kaupallisen ja poliittisen elämän keskus24 (vrt. Ferguson, taustatiedot: 61, ja seuraava selostus). Se oli usein iso, avoin, suorakaiteen muotoinen alue, joka oli omistettu julkisille monumenteille, temppeleille sekä patsaille. Toria ympäröi katettu sisäänkäynti (stoa), jonka taakse oli sijoitettu kaupat ja toimistot (katso 17:[5-9], 17 ja 18:24-28). Filippissä sijainnut forum oli suhteellisen pieni (100m x 50m). Siihen oli kytkettynä kaksi Korinttolaista temppeliä; koillis- ja luoteiskulmaan. Torin itäpuolella sijaitsi kirjasto ja on olemassa näyttöä siitä, että länsipuolella oli hallintorakennuksia; (kirjastot, katso Ap.t. 1:1-5 [19:18-20]). Kulttipaikkaan sisältyi egyptiläisten jumalten pyhäkkö ja Augustukselle omistettu alttari (vrt. Gill ja Gempf: 412).
24 Vrt. Mat. 20:3; Lk. 7:32; Apt 17:5, 17.
Vaikkakin "tous archontas" - "päälliköt", voisi teoriassa tarkoittaa hajaannuksessa asuvien juutalaisten yhteisön johtajistoa (katso 14:5), on todennäköisempää, että sana viittaa tässä paikallisiin pakana päällikköihin (katso alapuolella). Läntisissä roomalaisissa kaupungeissa oli tavallisesti kaksi päähallitsijaa tai praetores, Rooman kahden konsulin kaavan mukaisesti, nimike joka vähitellen antoi tietä sitä seuranneelle duoviri iuri dicundo (duumvirs = "kahdet").
Rooman siirtokuntana Filippin päälliköillä oli valtaa, jonka heille soi viime kädessä Rooman kansalaisten laki. (vrt. Sherwin-White: 74f); (Rooman siirtokunnat, katso Ap.t. 13:14 ja jakeet 11-12; Rooman kansalaisuus, katso Ap.t. 9:1, 10:1, 21:31-36, 22:24f, jakeet 37-39, ja alapuolella). Sen lailliset rangaistustoimenpiteet suoritettiin ilmeisesti rahallisten sakkojen muodossa, jotka määrättiin paikallisen päällikön oikeusistuimessa. Vahvistuksena tällä oli omaisuuden takavarikoimisen uhka sakkoja laiminlyötäessä (consecratio).
Päällikkö pystyi myös pakottamaan tottelevaisuuteen lain ulkopuolisin menetelmin (coercitio), joihin sisältyi valta pidättää ja vangita, oikeus takavarikoida omaisuutta pantiksi (pignoris capio), ruoskiminen ja teloitus (vrt. Rapske: 15); (maakunnallinen kuvernöörien hallitsema imperiumi, katso Ap.t. 5:33, 7:54, [10:1], 18:13, 19:35-41, 22:30, 23:33-35, ja 25:4 alkaen; pidättäminen, katso Ap.t. 21:31-36; rooman kansalaisten ruoskiminen, katso 22:24-25 ja alapuolella; takausmaksu, katso Ap.t. 17:5-9; vankilat ja elämä vankiloissa yleensä, katso Ap.t. 4:1-3, [5:17-18], 12:5-11, 19:10, 23:16 alkaen, 33-35, 24:23, 26-27, 27:3 [28:16f], ja jakeesta 25 alkaen).
Syyte, jonka nämä "bisnesmiehet" esittävät Paavalia ja Siilasta vastaan on se että nämä "häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia" (jae 20). Koska paikka jossa he ensin kohtasivat oli synagogan lähistöllä, on mahdollista, että nämä orjien omistajat tunnistivat joukon henkilöt juutalaisiksi. Saattaa myös olla, että he pitivät tytön ennustusta oikeana ja siten edelleen otaksuivat Paavalin ja Siilaan olevan "korkeimman Jumalan palvelijoita" (katso jakeet 16-18); (Synagoga, katso jae 13).
Monet Rabbiiniset lähteet, jotka esittävät että israelilainen on aina tunnistettavissa25, missä tahansa hän kulkeekaan, näyttävät viittaavan sellaisiin ulkoisiin erotettaviin asioihin, kuten hiustyyli, viitan tupsut ja kengänpaulat26. (vrt. Stern, Identity: 67 alkaen, 187 alkaen, ja seuraava selostus). Vaikkakaan ei-juutalaisille ei vastaavasti ollut olemassa mitään kieltoa pukeutua samoin, näyttää siltä, että - joissain asiayhteyksissä ja joinain aikakausina - mustien kenkien (kengänpaulojen) katsottiin olevan erottavasti ei-juutalaiset. Jos mies halusi salata juutalaisen identiteettinsä, sitoi hän kenkänsä mustilla pauloilla ja poisti sinisen langan viitastaan. (vrt. Ta'anit 22a; San. 74b) (katso Ap.t. 27:1, alapuolella, ja jae 14); (juutalainen identiteetti yleensä, katso Ap.t. [2:5], 13:5, 15:5-6, 21:19-21, ja jakeet 1f, 37-39; Paavalin juutalainen identiteetti ja Toora-oppineisuus, katso Ap.t. 1:6-8, 9:1, 11-19a, 13:5, 46-47, 17:10, 15-16, 21:19 alkaen, 39f, 22:3 alkaen, 24-25, 23:1, 6-9, 24:10-21, [25:6-11], 27:21-26, 33-38, 28:17-20, ja jakeet 34, 37-39).
25 Vrt. [Ex.R. 52:5]; Num.R. 16:24; Cant.R. 6.11.1.
26 Vrt. Mid.Ps. 2:13; PRK 16:3; Cant.R. 1.15.2.
Tupsujen pitäminen oli raamatullinen käsky,27 ja juutalainen, joka jättää tämän noudattamatta, lasketaan niiden joukkoon, jotka eivät peri tulevaa maailmaa (vrt. Pes.113b), (tekhelet, katso jae 14; perinnön saaminen, katso Ap.t. 1:15-20, 7:5f, 13:16-25, [46-47], 17:4, 20:18-35, ja 26:9-18). Yleisesti ne kiinnitettiin tavalliseen päällyspukuun (viittaan), jota pidettiin vapaa-aikana ja vieraiden kunniaksi (katso Ap.t. 10:11-16). Niiden pituus ei ollut tarkkaan määritelty ja ne, jotka olivat tiukkoja lain noudattamisessa, suosivat pitkiä tupsuja28. Tannaitinen traditio osoittaa myös, että tupsut erottivat farisealaisten ryhmän am ah-aretz:ista (oppimattomat/maallistuneet)29; (ryhmät, katso Ap.t. 2:7, 38, 42, 5:1-11, 6:1f, 9:1, ja 20:7; amei ha-aretz, katso 2:7, 4:13-18, 10:11-16). (Vaikkakin tefillin - otsaan ja käteen sidottavat raamatunlausekotelot, pidetään myös osana henkilön vaatetusta Talmudissa30 [katso Ap.t. 4:36-37, 10:11-16, ja jae 13], tätä käskyä31 nähtävästikin usein laiminlyötiin, johtuen osittain vaatimuksesta säilyttää "ruumiin puhtaus" niitä pidettäessä32 [katso Ap.t. 10.11-16]. Samoin, kuin määräys villan ja pellavan sekoittamista vastaan [sha'atnez] [vrt. 3.Moos. 19.19], tarkoitti sitä, että vaatteet piti valmistaa tarkoituksenmukaisesti, mikä ei ollut näkyvä merkki; [vaatetus yleisesti, katso Ap.t. (1:1-5), 8:27-28, 9:36-43, 10:11-16, 12:5-11, 13:16-25 (kengät), 18:2-3, 20:18-35, 21:8f, (24:23), ja 27:3; sha'atnez, katso 14:14-18].)
27 Vrt. 4.Moos. 15:37-41; Dt. 22:12; Mt. 9:20, 23:5; tractate Tzitzit.
28 Vrt. Mt. 23:5; Sifre, Shall. 115 [beg.]; Men. 41b-42a; Git. 56b.
29 Vrt. Ber. 47b; Sot. 22a; [Men. 43a].
30 Cf. JEruv. 10, 1, 26a; Eruv. 95b; Shab. 61a.
31 Cf. Ex. 13:9; Dt. 6:8, 11:18.
32 Cf. Mid.Ps. 103:7; Pes.Rab. 22:5; Shab. 130a.
Jos halakhin mukaisia kieltoja (belurit) tai hiuslukon (joka oli omistettu epäjumalanpalvelukselle) kasvattamisesta ja hiusten leikkaamista tiettyyn tyyliin, jota kutsuttiin - komi - so., kovmh - tapa, joka voidaan samaistaa hiusten keritsemiseen päälaen ympäriltä (vrt. 3.Moos.19:27) - noudatettiin, olisi juutalaiset voinut erottaa pakananaapureistaan tämän merkin33 johdosta. (vrt. Preuss: 361f) (katso myös Ap.t. 24.1); (hiusten leikkaaminen ja se mahdollisuus, että Paavali oli kalju tämän katkelman ajan, katso Ap.t. 18:18; epäjumalanpalvelus yleensä, katso Ap.t. 3:2, 8:20-25, 9:35, 10:23, 28-29, 14:14-18, 15:12-21, 17:15-16, 22-31, 19:23-27, 35-41, ja jae 34). (Partaa pidettiin miehuuden symbolina monissa muinaisissa valtakunnissa ja sen pois leikkaaminen, lukuunottamatta merkkinä suremisesta, oli häpeällistä34; [suruajan käytännöt, katso Ap.t. 8:2, 9:36-43, (13:51), 14:14-18, ja 22:22-23]. Oppineet tulkitsivat raamatullisen määräyksen "älä leikkaamalla turmele partasi reunaa" kieltona parranajoa vastaan yleisesti, vaikkakin keinot tämän rikkomisen kiertämiseksi olivat kekseliäitä [vrt. Mak. 20b alkaen][katso Ap.t. 18:18] [vrt. ibid: 363f]; [eunukit, katso Ap.t. 8:27-28].)
Juutalaisen yhteisön sisällä, tooran opiskelijat pystyttiin erottamaan viittansa35 perusteella (katso Ap.t. 13:15). Mikään muu ulkoinen merkki ei erottanut Rooman kansalaista muista, kuin tooga, jonka riisuminen oli teoriassa kiellettyä roomalaiselle (katso Ap.t. 22:26-29). Se viitta, jonka Paavali jätti jälkeensä Trooaassa (vrt. 2.Tim. 4:13) oli fenolhv - so., paenula - , josta ei ollut mitään erityistä määräystä (vrt. Shervi-White: 149f). Tämä hankala vaate oli epäsuosittu jopa Roomassa aiheuttaen toisinaan valtakunnallisia toimenpiteitä sen käytön pakottamiseksi. Kreikan provinsseissa pallium oli nähtävästi paljon yleisempi, kuin tooga.
33 Cf. Tanh.Noach 14, Balak 20; Num.R. 20:24; Dt.R. 2:18; PRK 28:1; AZ 1:3; Tos.AZ 3:6; Sot. 49b; BK 83a;
Naz. 39a; San. 82a; AZ 29a.
34 Cf. 2 Sam. 10:4-5; JKet. 7, 7, 31d; Sof. 14:17; Shab. 152a; Yev. 80b; Hul. 24b.
35 Vrt. 2 Tim. 4:13?; Sif.Dt. 343; Gen.R. 92:9; DEZ 5:3.
Paavali, joka ei mainostanut Rooman kansalaisuuttaan, ei todennäköisesti pitänyt vaatetta, joka olisi julkisesti osoittanut senkaltaista uskollisuutta. Jos Paavali olisi tehnyt siten, silloin kun mellakat, jotka räjähtivät hänen ympärillään kiinnittivät roomalaisten huomion, hänen statuksensa olisi tiedostettu välittömästi eikä väärää kohtelua olisi tapahtunut. (vrt. Rapske: 84n77); (vaatteet ja pukeutuminen yleensä, katso Ap.t. 8:27-28, 9:36-43, 10:11-16 [rituaali], 12:5-11, 13:16-25 [kengät], 20:18-35, 21:8f, 22:26-29, ja 27:3; vyöt, katso Ap.t. [3:3-10], 8:27-28, 12:5-11, ja 21:10-11; hygienia vankilassa, katso Ap.t. 24:23 ja jae 33; Paavalin oman juutalaisuutensa arvostaminen Rooman kansalaisuutensa yläpuolelle, katso Ap.t. 21:39f, 22:24 alkaen, 24:10-21, [25:6-11], 28:17-20, ja jakeet 37-39).
Paavalin ammatti teltantekijänä on saattanut myös vaikuttaa siihen, miten häntä kohdeltiin; (Paavalin ammatti, katso Ap.t. 9:1 ja 18:2-3). Siinä missä käsityön harjoittaminen oli hyvin arvostettua juutalaisten silmissä (katso Ap.t. 6:2-4, 6 ja 9:1), samat käsityöläiset kohtasivat vielä huomattavasti enemmän ennakkoluuloja tietyissä kreikkalais-roomalaisissa piireissä (vrt. ibid: 110 alkaen, ja seuraava selostus). Käsillä työskentelemisen häpeällisenä pitäminen oli mahdollisesti erityisen voimakasta suuremmissa kaupungeissa, joissa se yhdistettiin juurettomuuden seuraukseen - yhtä ylenkatsottu ominaisuus (katso myös 18:5).
Tämä negatiivinen arviointi saattoi suoraan vaikuttaa oikeudenkäyntiin. Sen lisäksi, että kiertelevältä käsityöläiseltä saatettiin evätä osuus kaupungin hyvässä onnessa, saatettiin hänen yhteiskunnallista asemaansa käyttää häntä vastaan, jos häntä syytettiin lainrikkomisesta. Oli myös hyvin epätodennäköistä, että hän olisi löytänyt paikallista kaupungin asukasta todistamaan hänen puolestaan. Vaikkakaan tällaista riistoa ei olisi suoraan tapahtunut, saattoivat kaikki nämä osatekijät toimia kulissien takana; (myönteinen näkökulma siitä, miten tämän kautta voitiin välttää lain mukainen rangaistus, katso Ap.t. 13:50; käsityön harjoittaminen yleisesti, katso 2:44-47, 6:2-4, 6, 9:1, 13:2-3, 17:5-9, 18:2-3, 5, ja 20:18-35).
Paavalin ja Siilaan saapumisen jälkeiset tapahtumat seuraavat perustettua roomalaista oikeusjärjestystä. Orjien omistajat toimivat "vapaaehtoisina syyttäjinä" tai delatores (= sukofavntai; sykofantai) joiden syytökset käynnistävät roomalaisen lakiprosessin (vrt. 17:5f) (vrt. Bruce: 370) (katso jakeet 37-39). Roomalaiset historioitsijat esittävät, että syytös oli todellisuudessa kaksinkertainen: a) yleisen häiriön aiheuttaminen ja b) vieraan uskonnon julistaminen (so., käännyttäminen?) (vrt. Sherwin-White: 75 alkaen) (katso myös 17:18 alkaen). Yleinen rauhan rikkominen saattoi johtaa ruoskimiseen ja vangitsemiseen (vrt. Rapske: 118). Sellaisissa etuoikeutetuissa yhteisöissä kuin coloniae, oli paikallisten päällikköjen etujen mukaista pitää yllä yleistä järjestystä ja näyttää siltä, että heille oli myönnetty valvovan oikeusistuimen arvo voidakseen tehdä niin. Josefus todistaa Kesarealle tätä koskien että "oikeudenpalvelijat todellakin tuskailivat tukahduttaakseen tämän epäjärjestyksen [juutalaisten ja syyrialaisten välillä], ja jatkuvasti pidättivät kiivaimpia osallisia ja rankaisivat heitä ruoskimalla ja vangitsemalla" (Sota 2.269); (ruoskiminen, katso Ap.t. 5:40, 9:2, 17:5-9, 18:14-17, ja 22:3-21 [24:26-27]; roomalainen ruoskiminen, katso Ap.t. 22:24-25 ja alapuolella).
Syytöksen toinen osa kiinnittää tuomarien huomion suoraan vieraisiin kultteihin suhtautumisen periaatteeseen. Rooman kansalaisina bisnesmiehet väittävät, että heille on virallisesti kiellettyä harjoittaa mitään vierasta kulttia, joka ei ole saanut valtakunnan yleistä hyväksyntää (vrt. Ap.t. 18:12-16?). Vaikka tutkijat vakuuttavat, että "Paavalia vastaan tehdyn syytöksen sanamuoto...on ehdottomasti vanhentunut" koska se herättää "sopimattomuuden uinuvan periaatteen" (Sherwin-White: 80), on ehkä mahdollista tulkita se tarkoitukselliseksi (kaksois-) vääristykseksi orjien omistajien taholta. Käytännössä mitään oikeustoimenpiteitä ei pantu toimeen ketään vastaan, joka osallistui vieraaseen kulttiin niin kauan kuin sen jäsenet eivät tehneet poliittisia tai sosiaalisia rikoksia, eikä judaismi ollut religio illicita (ei-tunnistettu uskonto). Samalla, kun täysi kääntyminen oikeutti henkilökohtaiseen vapautukseen roomalaisesta asepalveluksesta ja erityisen laillisen tuomiovallan alaisuuteen, se myös sisälsi laajan asteen tarkoituksellisen "vieraannuttamisen" tavallisesta Rooman kansalaisen elämästä. (vrt. Schürer: 1:356 alkaen, 2:474-75, 3:21 alkaen, 116 alkaen, 131 alkaen) (katso Ap.t. 9:1, 10:2, ja 18:2-3, 14-17); (Juutalaisten asenteet käännynnäisiä kohtaan, katso 1:6-8, 2:8-11, 15:1, 7-11, ja 21:19-21; Roomalaisten reagointi juutalaisuuteen käännyttämiseen, katso Ap.t. [2:8-11, 14:2], 18:2-3, 14-17, 24-28, 19:13-17, [25:6-11], 26:24, ja 28:17-20).
Tämä yhdistetty julkisen mellakan aiheuttamisen syytös ei näytä olevan esitetty cohaerens scelus - "ryhmän rikos" - muodossa kuten on lähes kaikissa muissa apostolien tekojen tapauksissa. Siitä, tarkoittivatko orjien omistajat esittää judaismin - kuten Paavalin ja Siilaan edustamana - olevan ajateltavissa sosiaalisia ja poliittisia rikoksia vaikuttavana, koska nämä kaksi henkilöä aiheuttivat yleistä häiriötä, on vaikea saada varmuutta. Mikäli he olisivat erityisesti liittäneet henkien manaamisen juutalaisuuteen he olisivat voineet esittää, että Paavali ja Siilas olivat taikureina syyllisiä Rooman säädyllisyyden, tapojen ja lain tuhoamiseen, jumalten loukkaamiseen sekä sosiopoliittisen järjestyksen hierarkian uhkaamiseen. (vrt. Gill ja Gempf: 92n71; Riesner: 197f) (katso Ap.t. 13:6-12); (juutalaiset tavat, katso Ap.t. 4:1 alkaen, [6:10-14], 15:1, 21:19-21, ja 24:1). Muussa tapauksessa näyttäisi siltä, että syytökset olivat tekosyy korvauksen saamiseksi menetetystä bisneksestä.
Bauckham, R. (ed.). The Book of Acts in its First Century Setting. Vol. 4: Palestinian Setting. Grand Rapids: Wm. Eerdmans, 1995.
Bruce, F.F. The Book of the Acts. Grand Rapids: Eerdmans, 1988.
Dupont-Sommer, A. The Essene Writings from Qumran. Gloucester, Mass.: Peter Smith, 1973.
Elon, M. The Principles of Jewish Law. Jerusalem: Keter, 1975.
Ferguson, E. Backgrounds of Early Christianity. Grand Rapids: Eerdmans, 1987.
Flusser, D. Jewish Sources in Early Christianity. Tel Aviv: HaKibbutz HaArtzi HaShomer HaTzair, 1979.
--------. Judaism and the Origins of Christianity. Jerusalem: Magnes Press, 1988.
--------. Jesus. Jerusalem: Magnes Press, 1997.
Gill, D. and Gempf, C. (eds.). The Book of Acts in its First Century Setting. Vol. 2: Graeco-Roman Setting. Grand Rapids: Wm. Eerdmans, 1994.
Ilan, T. Jewish Women in Greco-Roman Palestine. Peabody, Mass.: Hendrickson, 1995.
Jeremias, J. Jerusalem in the Time of Jesus. London: SCM, 1967.
Jervell, J. Luke and the People of God. Minneapolis, Minn.: Augsburg Publishing House, 1972.
Mulder, M. (ed.). Mikra. Philadelphia: Fortress Press, 1990.
Preuss, J. Biblical and Talmudic Medicine. Northvale, NJ: Jason Aronson, 1993.
Rapske, B. The Book of Acts in its First Century Setting. Vol. 3: Paul in Roman Custody. Grand Rapids: Wm. Eerdmans, 1994.
Riesner, R. Paul's Early Period: Chronology, Mission Strategy, Theology. Grand Rapids: Eerdmans, 1998.
Safrai, S. and M. Stern. (eds.). The Jewish People in the First Century. 2 vols. Philadelphia: Fortress Press, 1974.
Schürer, E. The History of the Jewish People in the Age of Jesus Christ. Rev. and ed. by G. Vermes, F. Millar, and M. Black. 3 vols. Edinburgh: T&T Clark, 1979.
Sherwin-White, A.N. Roman Law and Roman Society in the New Testament. Grand Rapids: Baker Book House, 1922.
Shulam, J.and Le Cornu, H. A Commentary on the Jewish Roots of Romans. Baltimore: Lederer, 1997.
Smyth, H. Greek Grammar. Cambridge: Harvard University Press, 1920.
Steinsaltz, A. The Talmud: A Reference Guide. New York: Random House, 1989.
Stern, S. Jewish Identity in Early Rabbinic Writings. Leiden: Brill, 1994.